Ajankohtaista

Olemme täällä sinua varten, osa 4: ”Olen aina pitänyt vanhuksista”

Kuka on terveyskeskuksen pomo? Minkälainen on kirjastonhoitajan työpäivä? Mitä kunnantalon virkamiehet oikein puuhaavat? Uusi artikkelisarjamme ”Olemme täällä sinua varten” vie sinut Inkoon kunnan kulisseihin.

Marina och Nils Lindström_resized
Fyysistä työtä. Kotihoitotyö ei ole leikkiä.
Työnä on hoitaa asiakkaita, tyhjentää yöastioita ja auttaa arkiaskareissa. Mutta myös sosiaalinen tehtävä on elintärkeä. Marina Svanbäck-Backmanin ja hänen kotihoitokollegoidensa käynti on päivän kohokohta monille Inkoon ikäihmisistä.

– Kun olin pieni, isoäiti ja isoisä asuivat samassa talossa, ja olin aina heidän tyttönsä. Olen aina pitänyt vanhuksista. Ehkä valitsin tämän alan juuri siksi.  

Marina Svanbäck-Backman on työskennellyt vanhuspalvelujen parissa koko työelämänsä. Ingakodin vanhusasumisessa kului 22 vuotta, minkä jälkeen hän siirtyi kotihoitoon 2009. 

– Se oli raskasta työtä nostoineen. Kroppa alkoi tehdä tenän, hän kertoo ohjatessaan tottuneesti kotihoidon valkoista Skodaa.

Monet kotihoidon asiakkaista asuvat omassa kodissaan maaseudulla, joten Svanbäck-Backman viettää suuren osan työajastaan ratin takana. Hänestä säteilee samanlainen varmuus kuin kokeneesta taksinkuljettajasta. Hän tunnistaa jokaisen mutkan ja kuopan vaikka silmät sidottuina.  

Se on kuitenkin vain yksi puoli hänen työstään. Ja jos hänen vanha työnsä oli vaativaa, niin ei hän vaihtanut alaan, jossa voisi suoranaisesti laiskotellakaan.  

”Pahinta on yksinäisyys”

Pysäköintipaikan asfaltti kimaltelee vielä kuurasta aamun ensimmäisellä pysäkillä, kerrostalossa Inkoon keskustassa. Käymme tervehtimässä Torsten Tveriniä, 90. Svanbäck-Backman puolijuoksee raput ylös, avaa oven, ja laittaa kenkien päälle siniset muovisuojat.  

Meidät toivottaa tervetulleeksi pirteä, valkotukkainen mies hyvin silitetyssä paidassa.  

– Tänään keitän perunoita ja syön niiden kanssa uunimakkaraa, hän kertoo.  

Jutellessamme Marina Svanbäck-Backman hyörii määrätietoisesti huoneistossa. Hän petaa vuoteen, ja tyhjentää Tverinin portatiivin. Ja juttelee samalla pirteästi asiakkaansa kanssa.  

– Minä olen vähän ihastunut Marinaan, paljastaa Torsten Tverin hymyillen.

Hän kertoo päivien käyvän joskus pitkiksi Iris-vaimon muutettua Vaahteramäen palvelutaloon.  

– Pahinta on yksinäisyys. Minulla ei oikeastaan ole sukulaisia Inkoossa, ja lapset asuvat toisella paikkakunnalla. Ilman kotihoitoa en pärjäisi.

Torsten Tverin_webb
Ei yksin. Torsten Tverinin ilme kirkastuu Marina Svanbäck-Backmanin tullessa käymään.
Yhdeksän käyntiä päivässä


Käyntiin kuluu noin 20 minuuttia. Sitten istumme taas autossa matkalla kohti Degerbytä. Kaikilla kotihoitajilla on henkilökohtaiset puhelimet ohjelmineen ja asiakaslistoineen. Tänään Svanbäck-Backmanin on määrä tehdä yhdeksän käyntiä.

– Se on melko tavallinen määrä. Yhteen käyntiin kuluu noin 15-20 minuuttia. Kerran viikossa jokainen asiakas käy suihkussa, ja silloin käynti kestää noin tunnin.  

Tämän lisäksi kotihoitohenkilökunta jakaa lääkkeet, pistää insuliinia ja muita lääkkeitä ja hoitaa vaikeita haavoja.  

– Sairaalat kotiuttavat potilaat nykyään nopeasti, ja saattaa olla hyvin vaativaa saada heidät takaisin jaloilleen, sanoo Svanbäck.

Kotihoito huolehtii myös saattohoitopotilaista elämän loppuvaiheeseen saakka asiakkaan niin halutessa yhteistyössä omaisten ja sairaalan kotihoitoyksikön kanssa.

Käytännön kenttätyön lisäksi kotihoitohenkilökunta myös päivittää asiakkaiden potilastietoja.

Marina Svanbäck-Backman på vägarna_resized
Ratin takana. Kunnan vaakuna tuskin näkyy saven ja pölyn alta. Marina Svanbäck-Backman kollegoineen tekee monta matkaa periferiaan.

Elämä yhdessä

Poikkeamme kantatieltä soratielle. Mutkainen tie sylkee soraa auton pohjaan. Kaksi hevosta seuraa meitä uteliaasti haastaan. Lopulta saavumme mäen päällä sijaitsevalle keltaiselle talolle.

Täällä asuu mukava pariskunta, joka on pitänyt yhtä 63 vuotta. Muisti ei ehkä ole entisellään, mutta keskinäisestä leikinlaskusta välittyy sellainen itsestään selvä ja rento rakkaus, jonka voi saavuttaa vain vietettyään kokonaisen elämän yhdessä.

Kotihoidon ansiosta monet voivat edelleen asua kotona, selittää Svanbäck-Backman.

Tämä on talon rouvan lapsuudenkoti. Ukkonsa hän kaappasi tänne Tammisaaresta.  

Marina auttaa rouvaa valmistautumaan taksimatkalle Inkoon keskustan senioritapaamiseen. Syntyy pieni vaatetuskriisi, kun sukat eivät sovi yhteen kenkien kanssa, mutta tilanne selviää pian.

– Mitä tällainen vanhus oikeastaan siellä tekee, rouva voivottelee.  

– Vanhojahan te olette kaikki, lohduttaa Svanbäck-Backman.

– Ai niin, okei.

Kun taksi rullaa pihaan, sisään avustetaan daami täynnä iloista odotusta. Kaikki huoli on tipotiessään.

”Mitä tekisimme ilman kotihoitoa?”

Päivän kolmannen käynnin kohteena ovat Inga ja Nils Lindström. He asuvat Nilsin voimiensa päivinä pellon laidalle rakentamassa talossa Degerbyssä. Nyt portaiden viereinen luiska paljastaa, että talot on hänen osaltaan rakennettu. 

Aikoinaan niin pirteä maanviljelijä istuu pyörätuolissa, koska vasen puoli halvaantui voimakkaan aivohalvauksen jälkeen kuusi vuotta sitten. Vaimo Inga toimii omaishoitajana ja on jatkuvasti miehensä rinnalla.

– Omaishoitajat tekevät valtavan tärkeää työtä. Hän ei voi poistua kotoaan edes kauppaan tai pienelle kävelylle, sanoo Svanbäck-Backman.

Nild och Inga Lindström_resized
Inga ja Nils Lindström asuvat Nilsin voimiensa päivinä pellon laidalle rakentamassa talossa Degerbyssä.

– Olen uskomattoman kiitollinen, että lapset, ystävät ja kotihoito tulevat avukseni. Ilman heitä en jaksaisi. Marina on niin taitava, kuten he kaikki. He työskentelevät niin rivakasti ja tehokkaasti. Mitä tekisimme ilman kotihoitoa, kysyy Inga Lindström.

Tänään ohjelmassa on suihkussa käynti. Jälkeenpäin juodaan pullakahvit. Marina Svanbäck-Backman vilkaisee kelloa. Pienen tauon ehtii, sitten on jatkettava matkaa.  

Miksi?

– Kaikki eivät tietenkään ole yhtä mukavia kuin pariskunnat, joiden luona kävimme tänään, sanoo Marina Svanbäck-Backman jälkeenpäin.

– Jotkut ovat vihaisia ja haluavat heittää meidät ulos. He kieltäytyvät syömästä tai ottamasta lääkkeitään. 

Mikä saa hänet kuitenkin ylös aamuisin ja lähtemään töihin? Mikä saa hänet ja hänen kollegansa pysähtymään tien varteen ja poimimaan kukkia piristääkseen asiakkaidensa arkea?

Svanbäck-Backman miettii vastaustaan ja sanoo sitten:

– Pohjimmiltaan kyse on halusta auttaa.

TEKSTI & KUVA: Benjamin Lundin

"Olemme täällä sinua varten"-artikkelisarjan aiemmat haastattelut:

Osa 1 Inkoon terveyskeskus: ”Pyrimme seuraamaan aikaamme ja kehittymään”
Osa 2 Tekninen johtaja: Leka vaihtui melaan
Osa 3 Kirjat toivat savolaisen Inkooseen


Palaa otsikoihin



Viimeksi muokattu: 21.10.2017