Siirry sisältöön

Uusi merellinen asuinaluehanke Inkoonranta etenee – asemakaavamuutokset voimaan

Inkoonranta 2

Uudet Inkoonrannan ja
välittömästi siihen liittyvän Kirkonkylän sataman kaava-alueet sijaitsevat
Inkoon keskustassa merellisessä ympäristössä. Kesäkuussa hyväksytyt ja elokuun
alussa voimaan tulleet asemakaavat mahdollistavat keskustan ja pienvenesataman
merkittävän kehittymisen. Kerros- ja pientaloasuntoja on suunniteltu jopa 250
asukkaalle. Palveluita kehitetään ja laajennetaan satamassa ja sen
lähiympäristössä joen molemmin puolin. Kyrkfjärdenin mm. linnustoltaan rikkaan
lahden äärelle on suunnitteilla koko keskustan alueen läpi kulkeva rantaraitti.

Aija Aunio

Aija Aunio

– Kaavojen mahdollistamat uudet
asukkaat tuovat lisää ympärivuotista elämää ja palvelujen kysyntää kirkonkylän
ytimeen, mikä hyödyntää kaikkia inkoolaisia. Kaavojen voimaantulon myötä
pääsemme eteenpäin katu- ja talorakentamisen tarkemmassa suunnittelussa ja
alueen markkinoinnissa yhdessä
yhteistyötahojemme kanssa, iloitsee yhdyskuntatekninen johtaja Aija Aunio.

Rakentaminen käynnistyy katujen ja kunnallistekniikan
rakentamisella suunnitelmien mukaisesti keväällä 2020. Asuntojen ja
liiketilojen rakentamisesta vastaa Inkoon Keskustakehitys Oy. Yhteistyössä on
mukana Suomen Asuntomessut.