Siirry sisältöön

Toimintasuunnitelmat ja budjetointi yrittäjäklinikan teemoina

Lokakuussa
yrittäjille tarjoutuu yleensä mahdollisuus arvioida loppuvuoden tuloskehitystä.
Monelle inkoolaiselle yrittäjälle kesäkausi on kaikkein vilkkain, mutta vuoden
loppua lähestyttäessä aktiviteetit ja tuloksentekokyky hiipuvat.

Syksyllä moni yrittäjä
aloittaa seuraavaa vuotta koskevan suunnittelun ja budjetoinnin. Kuluvan vuoden
tulosnäkymät ovat suunnittelun tärkeä perusta, muttta tulevan vuoden tulo- ja
menoarvio sitäkin tärkeämpi. 

Vallitseva
suhdannetilanne tekee budjetoinnista kuitenkin entistä vaikeamman. Menojen
ennakointi on usein tulojen arviointia helpompaa, varsinkin epävarmoissa
olosuhteissa.

Ellei budjettia
valmiste toimintasuunnitelma lähtökohtana se on lähinnä numeroilla leikkimistä
ilman liittymäkohtia käytännön toimenpiteisiin.

Toimintasuunnitelma
tukee ensijaiseti itse yrittäjää. Sen perusteella hän arvioi, mitoittaa ja
ajoittaa toimenpiteensä. Toimintasuunnitelma on myös keskeinen aihe henklöstön
kanssa käytävässä kommunikaatiossa yrityksen näkymistä, mahdollisuuksista ja
uhkakuvista. Rahoittajat ja erityisesti pankit tarkastelevat vakuuksien ohella
myös toimintasuunnitelmaa oman päätösprosessinsa osana. Onhan luottojen
takaisinmaksukyky suorassa yhteydessä liiketoiminnan onnistumiseen.  

Liiketoiminnan
tärkeät yhteydet, alihankkijat ja kanta-asiakkaat, ovat myös kiinnostuneita
toimintasuunnitelman heitä koskevista aineksista.

Inkoon kunnan
ylläpitämä Yrittäjäklinikka on varautunut käymään suunnitteluvaihetta
aloittavien yrittäjien kanssa lähempää keskustelua mahdollisimman monipuolisen
ja hyödyllisen toimintasuunnitelman aikaansaamiseksi vuoden 2020 toiminnan
tueksi.        

Yrittäjäklinikan
edustajan tapaamisen ajankohdan voi sopia kunnan teidottaja Kristoffer Nöjdin kanssa, osoite on kristoffer.nojd@inga.fi