
Inkoon kultasade – kotijäiltä kaukomaille
Nuoret inkoolaiset ovat tänä vuonna räjäyttäneet
maailmanmestaruuspankin. Yhtenä mukana on kultaleijona Jussi Olkinuora, joka
oli maalivahtina Suomen jääkiekkojoukkueessa viime keväänä.

Jussi on hyvin tavoitteellinen ja sitkeä, muta
myös varsin vaatimaton. Mestaruuspokaali kävikin Inkoossa yökylässä ilman
suuria juhlallisuuksia. Toki Jussi kuitenkin näytti palkinnolla
lapsuudenmaisemiaan. Hän on nimittäin asunut täällä syntmästään asti, ja
isoäidin isoisän rakentama huvila on ollut vuodesta 1906 suvun ja perheen
tukikohta.

Tapparassa ja HIFK:issa pelaamiensa
junnuvuosien jälkeen Jussi pelasi puolen tusinaa kautta USA:ssa, palasi
torjumaan epävirallisen euroopanmestaruuden JYP:ille, ja vakuutti maajoukkueen
pomot seuraavalla kaudella Pelicanseissa. Nyt hän pelaa vahvaa kautta KHL:ssä
Admiral Vladivostokissa – siis jälleen meren rannassa.