Inkoon kunnan harrastussetelit lapsille ja nuorille 2020
Sivistys-
ja hyvinvointilautakunta on varannut varoja tukeakseen lasten ja nuorten
mahdollisuuksia osallistua vapaa-ajantoimintaan lukuvuonna 2020-21.
Tukea
myönnetään taloudellisista tai sosiaalisista olosuhteista johtuen ja tuki on
korkeintaan 70 €/lukuvuosi 2020-21/myönnetty tuki. Mikäli harrastuksen
toimintavuosittainen maksu on alhaisempi, hakijalle myönnetään enintään
todellisia kustannuksia vastaava summa. Tuki myönnetään jäsen- ja vuosimaksuja
varten, ei varusteiden yms. hankintaan. Sivistystoimisto tekee päätöksen
setelin myöntämisestä. Harrastussetelit ovat voimassa elokuusta 2020 lähtien.
Kriteerit:
–
hakijan kotikunta on oltava Inkoo
–
hakija on 6-17-vuotias
–
hakijalla on tarvetta taloudelliselle
tuelle, taloudellisista tai sosiaalisista olosuhteista johtuen
Hakuaika on 29.5.-15.6.2020.
Seteliä
haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake. Lomakkeessa on mahdollista perustella
setelin tarvetta ja antaa kaksi suosittelijaa (esim. sosiaalityöntekijä tai joku
kouluhenkilökunnasta). Suosittelijoihin otetaan yhteyttä hakemuksen käsittelyn
yhteydessä.
Tuen
voi ottaa vastaan kahdella eri tavalla, molemmissa vaihtoehdoissa kunnalta on
saatava päätös ensin.
1.
Hakija maksaa harrastuksensa ensin itse
ja saa tuen kuittia vastaan
2.
Yhdistys hyväksyy maksusitoumuksen
Inkoon kunnalta.
Hakulomake
löytyy Inkoon kunnan kotisivulta:
www.inkoo.fi -> Asiointi ja lomakkeet -> Asioi verkossa -> Liikunta, Harrastusseteli
Kaikkia
tietoja käsitellään luottamuksellisesti.
29.5.2020
Sivistys-
ja hyvinvointilautakunta