Siirry sisältöön

Novago avaa yritysneuvontapisteen Inkoossa

Mietitkö miten yritys perustetaan, miten
liiketoimintasuunnitelma laaditaan, mitä tukia voi hakea tai jotain muuta
yrittäjyyteen liittyvää?

Inkoo on yksi Suomen yrittäjäystävällisimmistä
kunnista ja ensi viikosta lähtien inkoolaisille yrityksille ja yrittäjille on
tarjolla uusi palvelu. Novago avaa nimittäin tiistaina yritysneuvontapisteen
Inkooseen. Jatkossa Novagon yritysneuvoja on paikalla kunnantalon alakerrassa aina
tiistaisin klo 9-16.

Inkoon yritysneuvonta toteutetaan kunnan
toiveesta ja kyse on Novagon ensimmäisestä satelliitista ja eräänlaisesta pilottihankkeesta.
Mikäli uusi palvelu osoittautuu toimivaksi Novago voi avata vastaavanlaiset palvelupisteet
Hankoon ja Siuntioon.

– Perusajatus on, että olisimme lähempänä
yrittäjiä. Uskon ja toivon, että yrittäjien on nyt entistä helpompi ottaa
meihin yhteyttä, sanoo Novagon toimitusjohtaja Tom Gammals.

Tapaamiseen ei aina tarvitse tulla ongelman
takia. Kyse voi olla strategioiden luomisesta, tuotteiden kehittämisestä,
ideoiden pallottelusta tai yhteistyökumppaneiden löytämisestä.

– Toimimme konsulttina, sillä pienellä erotuksella,
että neuvonta on maksutonta.

Eri yritysneuvojat ovat paikalla vuorotellen eri viikkoina.

– Täten inkoolaisilla yrittäjillä on koko
tarjonta käytettävissään. Tietenkin yhteyttä voi myös ottaa Novagon
palvelupisteisiin Lohjalla tai Raaseporissa.

Aikaa ei tarvitse varata ennalta, mutta
halutessaan viestiä voi lähettää osoitteeseen info@novago.fi.
Mahdollinen varausjärjestelmä on suunnitteilla.

– Kaikella toiminnallamme pyrimme edistämään
alueen yrittäjien toimintaa. Inkoo on todistetusti yrittäjäystävällinen kunta
ja olemme tehneet paljon yhteistyötä yrittäjien ja kunnan kanssa. Toivon, että
yrittäjäneuvontaa käytetään aktiivisesti.

– Yrittäjät ovat erittäin tyytyväisiä siitä että kunta on yhteistyössä Novagon
kanssa luonnut käytännön missä yrittäjä pääsee keskustelemaan Novagolaisten kanssa paikan päällä Inkoossa, ilman
että tarvitsee ajaa Lohjalle. Erittäin positiivinen asia! Inkoon yrittäjien puheenjohtaja, Ulla Gunnarsson, sanoo.