Siirry sisältöön

Yhteenveto kunnanhallituksen kokouksesta 23.9.2024

Kunnanhallitus kokoontui eilen 23.9.2024. Esityslistalla oli asioita kuten yrityspalveluiden järjestäminen vuodelle 2025, strategian seuranta ja valtuustoaloite nopeusrajoituksen laskemisesta 60 km/h Täkhteläntien ja Bollstantiin risteyksissä.

Kunnanhallitus päätti jatkaa yhteistyötä yrityspalveluiden osalta Raaseporin kanssa ja hyväksyä yrityspalveluiden sopimusluonnoksen(siirryt toiseen palveluun). Samalla annettiin kunnanjohtajalle tehtäväksi neuvotella yhteistyömahdollisuuksista Raaseporin kanssa integraatioasioissa.

Strategian ja sen toteutuneiden tavoitteiden vuosittainen läpikäynti merkittiin tiedoksi. Läpikäynnissä todettiin, että kunta on tähän mennessä käsitellyt noin 90 % strategiassa asetetuista tavoitteista. Strategiakausi ulottuu vuoden 2025 loppuun.

Valtuustoaloite nopeusrajoituksen laskemisesta 60 km/h Tähteläntien ja Bollstantein risteyksissä jätettiin valtuustolle 9.9.2024. Aloitteessa allekirjoittajat pyytävät, että Inkoon kunta tekee tarvittavat aloitteet ja neuvottelut liikenneviranomaisten kanssa, jotta nopeusrajoitus valtatie 51:llä Tähteläntien ja Bollstantien risteyksissä lasketaan 60 km/h, ainakin siihen asti kunnes suunnitteilla olevat parannukset on toteutettu. Hallitus päätti siirtää asian tekniselle lautakunnalle.