Siirry sisältöön

Yhteenveto kunnanhallituksen kokouksesta 20.1.2025

Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 20.1.2025. Esityslistalla oli mm. kokonaistaloudellinen ohjelma, vuoden 2024 tilinpäätöksen ennakkoarvio ja Nuorisoforumin niemäminen.

Kunnanhallitus päätti antaa sektoreille ja lautakunnille tehtäväksi tarkastella talouttaan ja toimintaansa kevättalvella 2025. Lautakuntien tulee antaa yleiskatsaus mahdollisista sopeutustoimenpiteistä kunnanhallitukselle tiedoksi iltakoulussa huhtikuussa 2025.

Sopeutusehdotukset on tehtävä selkeästi ottaen huomioon eri vaikutusarvioinnit. Ensisijaisena tavoitteena on selkeät muutokset toiminnassa pienten kertaluonteisten säästöjen sijaan.

Kunnanhallitus toteaa, että sopeutusohjelman nykyinen tavoite on, että kunnan talous on tasapainossa vuonna 2029 siten, että se on ylijäämäinen.

Talouden sopeutusohjelmassa on myös otettava huomioon mahdollisuudet kiinteistöjen myyntiin, investointiohjelma sekä verotulojen kasvattaminen. Toimialojen on myös arvioitava mahdolliset vaikutukset Joddböle V:n asemakaavahankkeen vaikutuksista sektorin toimintaan.

Vuoden 2024 tilinpäätöksen ennakkoarvio merkittiin tiedoksi. Arvio osoittaa, että tulosennuste on -2,0 miljoonaa euroa, mikä on 0,5 miljoonaa euroa parempi kuin budjetoitu tulos.

Hallitus nimesi myös uudet jäsenet Nuorisofoorumiin. Nuorisofoorumi on vaikuttamistoimielin, jossa nuorilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa heitä koskeviin asioihin. Yhteensä nimitettiin kymmenen varsinaista jäsentä ja kuusi varajäsentä. Lisätietoa löytyy valmistelusta(siirryt toiseen palveluun).