Kulttuurikeskushanke jatkuu, mutta hankinta keskeytetään
Inkoon uuden kulttuurikeskuksen uudisrakennuksen rakentamisurakka on kilpailutettu vuodenvaihteessa 2024–2025. Hankinnassa on haettu toteuttajaa noin 700 brm2 kulttuurisalille, joka toteutettaisiin kunnantalon yhteyteen.
Kilpailutus herätti paljon kiinnostusta ja lopulta toteutuksesta saatiin viisi tarjousta. Kaikki saadut tarjoukset ylittävät kuitenkin kunnan hankkeelle varaaman investointimäärärahan. Hankevalmistelulla ei ole tässä vaiheessa siis muuta mahdollisuutta kuin ehdottaa, että hankinta keskeytetään. Kunnanhallitus käsittelee asian kokouksessaan 3.2.2025.
Hankkeessa on pyritty monipuoliseen, eri taiteenlajit mahdollistavaan kokonaisuuteen – rakennukseen, joka tarjoaa puitteet omille tuotannoille, vierailijoille, harrastajille, harjoituksille, lapsille, nuorille, musiikille, teatterille ja korkeatasoisille kokous- ja seminaaritapahtumille.
Kulttuurielämällä on suora yhteys kunnan elinvoimaan ja hyvinvointiin. Toimiva tila mahdollistaa ja inspiroi tarjoamaan sisältöä kuntalaisten arkeen. Tavoitteena on mahdollistaa lisää tapahtumia ja harrastuksia inkoolaisille sekä luoda kunnan elokuvatoiminnalle omat tilat. Tavoitteen ollessa edelleen ajankohtainen voidaan todeta, että hanke jatkuu nyt suunnitelmia päivittämällä.
Jatkovalmistelussa selvitetään mahdollisuudet muuttaa rakennussuunnitelmia siten, että hanke on mahdollista toteuttaa annettujen määrärahojen puitteissa, huomioiden myös kuntataloudellinen tilanne. Asia tuodaan tämän jälkeen uudelleen päätöksentekoon.
– Kunta haluaa elävöittää Inkoota ja luoda inkoolaisilla lisää elämyksiä. Näin voimme myös vahvistaa kunnan elinvoimaa, yritysten toimintaedellytyksiä mutta ennen kaikkia vahvistaa inkoolaisten hyvinvointia. Toivomme löytävämme yhteistyössä Inkoon kulttuuriyhdistyksen kanssa ratkaisun, jolla voimme kehittää kokonaisuutta taloudellisesti kestävällä tavalla ja toteuttaa tämän ainutlaatuisen hankkeen sanoo Inkoon kunnanjohtaja Robert Nyman.