Tapahtumia koordinoidaan nyt kovaa vauhtia

Onko kuvassa pankkitalon poltergeist vai kunnan uusin lisävahvistus?
Jos ei tästä vielä tunnista, niin kyseessähän on tietenkin tapahtumakoordinaattorimme!
Kunnan viestintä- ja elinvoimapäällikkö viettää vanhempainvapaata aina heinäkuun loppuun saakka, ja iloksemme saimme tämän huippuhenkilön tuuraamaan häntä täksi aikaa tapahtumien koordinoinnin osalta.

Kuvan henkilö saattaakin olla monelle jo tuttu entuudestaan. Hän on kävelevä Inkoo-tietopaketti, joka tuntee kunnan pikkukiviä myöten.
Cilla Törnblom-Backman on toiminut oppaana viiden vuoden ajan Inkoossa, Kirkkonummella ja Siuntiossa. Opastettujen reissujen lisäksi hän on yrittäjänä järjestänyt erikokoisia ja -näköisiä tapahtumia sekä toiminut järjestöaktiivina.
- Olen asunut täällä kauan – tiedän paljon Inkoosta ja tunnen valtavasti paikallisia ihmisiä. Haluan näyttää kaikille, miten iloisia me täällä Inkoossa olemmekaan! Tämä on eläväinen kunta, jossa järjestetään valtavasti tapahtumia, Cilla hymyilee.
Työt tapahtumakoordinaattorina ovat lähteneet hyvin (ja vauhdilla!) käyntiin. Cilla kertoo nauraen, että välillä tarvitsee hieman tanssahdella käytävissä, jotta jaksaa jälleen istua koneen edessä. Täysin ymmärrettävää!
Hän odottaa kovasti sitä, että tapahtumat oikeasti… tapahtuvat. Senhän takia niitä suunnitellaan, eikä hän malttaisi odottaa, että pääsee paikan päälle hääräilemään ja nauttimaan kaikesta menosta ja meiningistä.

Sekä haastattelija että haastateltava ovat yhtä mieltä siitä, että vaikka kesään on vielä pitkä matka, kannattaa asiat silti hoitaa hyvissä ajoin.
Cillan työtehtävässä mukavaa on se, että työt tehdään työpaikalla, eikä niitä tarvitse ottaa kotiin mukaan. Tapahtumat ovat sitten tietenkin toinen asia – niitä ei kunnantalolta käsin tehdäkään.
Tapahtumakoordinaattorina on tapahtumien läpivienti tietenkin “se juttu”. Cilla kertoo, että on hauskaa suunnitella ja pohdiskella mitä voisimme tehdä, millaisia tapahtumia voimme toteuttaa ja että mistä kohderyhmät pitäisivät. Myös yhteistyö muiden tekijöiden kanssa on tärkeää – samat trubaduurit eivät voi esiintyä aamupäivällä toritapahtumassa ja illalla ravintolan juhlissa.
Cilla lisää myös, että työtehtäviin kuuluu valtavasti paperitöitä ja erilaisia lupia – asioita, joista moni ei ehkä ole edes tietoinen. Näihin menee yllättävän paljon aikaa! Tiesulut ja ulkohuussien laskeminen ovat tarkkaa ja aikaa vievää hommaa.
- Nyt täällä työskennellessäni suurimmat tapahtumat, joista vastaan, ovat kesän avaus ja Lasten päivä. Sitten on tietenkin näitä pienempiä tapahtumia, kuten esimerkiksi toripäivät ja saarihyppelyt. Näin inkoolaisena minua on aina harmittanut se, että niin monet tapahtumat menevät päällekkäin. Meillä on valtavasti toimijoita, jotka järjestävät tapahtumia ja meidän pitää tehdä yhteistyötä, ettei kaikki tapahtumat ole samaan aikaan. Olisi myös mukavaa, jos täällä tapahtuisi enemmän kesäkuukausien ulkopuolella, koska KESÄ ON LYHYT! Inkoo on oikea helmi – täällä on valtavasti koettavaa ja nähtävää. Haluan levittää tätä tietoa kaikille heille, jotka eivät vielä ole inkoolaisia, Cilla kertoo.

Kun tämä tehopakkaus viettää vapaa-aikaa, sujuu se tanssien, uiden ja luonnossa. Niin kauan kuin vesi on sopivan lämmintä (ja nestemäisessä muodossa), suuntaa Cilla jollekin uimarannalle pulikoimaan. Talvisin hän siirtyy jatkamaan harrastustaan Inkoon kirkonkylän talviuintipaikalle.
Loppuun vielä terveisiä kaikille:
- ILMOITTAKAA TAPAHTUMANNE TAPAHTUMAKALENTERIIN! Ja ottakaa yhteyttä, jos mietitte jotain. Voi soittaa, kysellä ja jutella. Matalalla kynnyksellä, Cilla summaa.
Kivaa, että olet täällä meidän kanssa tekemässä töitä, Cilla! 🙂
Tässä vielä linkki kyseiseen tapahtumakalenteriin.(avautuu uuteen ikkunaan)