Soveltavaa kuntosaliharjoittelua Huvikummussa
Soveltava kuntosaliharjoittelu tarjoaa mahdollisuuden liikuntaan henkilöille, joilla on alentunut toimintakyky tai liikuntarajoitteita. Tavoitteena on ylläpitää ja parantaa toimintakykyä yksilölliset lähtökohdat huomioiden. Harjoittelu tapahtuu itsenäisesti Huvikummun kuntosalilla, mutta fysioterapeutti Kaisa Ylimys on paikalla tarjoamassa ohjausta. Tarvittaessa osallistujat voivat tuoda mukanaan oman avustajan.

Harjoittelu on maksutonta, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 12–13, ja kuntosali on varattu ryhmän käyttöön tänä aikana. Maaliskuun lopussa alkanut toiminta jatkuu 14.5.2025 asti, ja ensi syksylle sekä keväälle suunnitellaan uutta ryhmää, joka kokoontuisi tiistaisin klo 13–14.
Miika Sulonen on yksi ryhmän osallistujista ja on ollut mukana kaikilla kolmella kokoontumiskerralla. Hän on tyytyväinen siihen, että kunta on vastannut vammaisneuvoston ehdotukseen soveltavan liikuntaryhmän perustamisesta.
- Hienoa, että meille erityistarpeita omaaville tarjotaan mahdollisuus harjoitella suljetussa ryhmässä omaan tahtiin, mutta silti ohjauksen tukemana, Miika sanoo.
Hän haluaa kannustaa muita näkemään mahdollisuudet rajoitteiden sijaan. Vaikka toimintakyky olisi heikentynyt, löytyy jokaiselle sopivia harjoitusliikkeitä. Ohjauksen ja rohkean kokeilemisen avulla useimmat löytävät harjoituksia, jotka sopivat juuri heille.

Ryhmässä harjoittelu tarjoaa muutakin kuin fyysistä treeniä – myös sosiaalinen puoli on tärkeä.
- Ryhmässä on voimaa. Toisilta saa tukea ja kannustusta, Miika toteaa.
Ryhmässä vallitsee rento ja turvallinen ilmapiiri, jossa kaikki auttavat toisiaan. Miikan neuvo mukaan harkitseville on kannustava:
- Älä tunne painetta tai vertaa itseäsi muihin. Kaikilla on omat lähtökohtansa, joten keskity omaan kehitykseesi. Kaikilla täällä on jokin toimintarajoite, joten jokainen tekee harjoitukset omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Jos liikkuminen Huvikumpuun tuottaa haasteita, voi hyödyntää Inkyyti-kutsukyytipalvelua, kuten eräs osallistuja on tehnyt.
Ryhmässä on jo useita osallistujia, mutta vielä mahtuu mukaan. Lisätietoja saat vapaa-ajan ohjaaja Pia Helteeltä (pia.helle@inga.fi, puh. 040 6574871). Voit myös ilmoittautua suoraan täältä(siirryt toiseen palveluun).
Ilmoittaudu mukaan ja tule vahvistamaan toimintakykyäsi rennossa ja kannustavassa ympäristössä!