Siirry sisältöön

Kuntalaiskyselyn tulokset julki: Lievä enemmistö inkoolaisista näkee Joddbölen kehityssuunnitelmat myönteisenä kunnalle, yli 80 prosenttia inkoolaisista tyytyväisiä joukkoliikenteeseen 

Inkoon kunnanvaltuuston päätöksen mukaisesti kunta teetti kuntalaiskyselyn, joka toteutettiin puhelinkyselynä. Kyselyn suoritti Verian-yritys, ja sen aikana soitettiin 400 inkoolaiselle maalis–huhtikuun aikana. Haastattelut käytiin suomeksi ja ruotsiksi. Kyselyn alkuvaiheessa kunta sai palautetta kyselyyn liittyen, ja tämä palaute on toimitettu yritykselle tiedoksi. Kyselyn tuloksia hyödynnetään tausta-aineistona Joddbölen V-kaavan sekä kunnan kokonaistaloudellisen ohjelman poliittisessa käsittelyssä. 
 
Kuntalaiskyselyssä kysyttiin kysymyksiä koskien Joddbölen ja Inkoon kehittämistä.  

Ensimmäisessä kysymyksessä selvitettiin, koetaanko Joddböleen suunnitellusta terästehtaasta olevan Inkoolle enemmän hyötyä kuin haittaa. Vastaajista 52 prosenttia piti Joddbölen kehityssuunnitelmia erittäin tai melko myönteisinä. Miehet suhtautuivat hankkeeseen keskimäärin myönteisemmin kuin naiset. 
 
Toisessa kysymyksessä kysyttiin inkoolaisten huolia liittyen Joddbölen kehityssuunnitelmiin. Suurimmaksi huolenaiheeksi nousi ympäristövaikutukset, jotka 68 prosenttia näki suurimpana huolenaiheena. 16 prosenttia ei nähnyt hankkeessa lainkaan haittapuolia. 
 
Kolmas kysymys liittyi verotukseen. Kyselyyn vastanneilta kysyttiin, onko valmis merkittävään veronkorotuksiin, jotta nykyinen palvelutaso säilyy. 53 prosenttia vastanneista oli väitteen kanssa melko tai täysin eri mieltä. Miehet suhtautuivat korotuksiin kriittisemmin, kun taas enemmistö naisista oli valmiita hyväksymään veronkorotuksia, mikäli ne turvaisivat palvelutason säilymisen. 
 
Neljännessä kysymyksessä kysyttiin, riittääkö Inkoossa lapsimäärän vähetessä yksi ruotsinkielinen ja yksi suomenkielinen koulu. 55 prosenttia oli täysin tai melko samaa mieltä väittämän kanssa, eli Inkoossa voi tulevaisuudessa olla vain kaksi koulua, mikäli oppilasmäärä laskee nykyisen trendin mukaisesti.  
 
Viidennessä kysymyksessä kysyttiin inkoolaisten tyytyväisyyttä joukkoliikenteeseen. 82 prosenttia vastanneista koki palvelutason todella tai melko hyväksi.  

Alta löytyy kattavat kyselytulokset. Tulokset esiteltiin eilen Inkoon poliittiselle neuvottelutoimikunnalle.