
Kunta pyysi ulkopuolista tahoa arvioimaan Joddböle V-kaavan ympäristömääräykset huomioiden inkoolaisten huolet
Joddböle V-kaavahanke on herättänyt paljon keskustelua inkoolaisten ja kesäasukkaiden keskuudessa. Tuoreimmassa kuntalaisille suunnatussa puhelingallupissa 68 prosenttia vastanneista oli huolissaan Joddböleen suunnitteilla olevan terästehtaan vaikutuksista ympäristöön.
Joddböle V-kaava-alueen ympäristövaikutuksia rajoitetaan usealla tavalla. Kunta laatii kaavan ja on asettanut kaavaan erilaisia ehtoja, jotka velvoittavat hankeyhtiön omassa hankekehityksessään minimoimaan vaikutukset lähiympäristöön. Hankkeen on saatava useita lupia ennen toiminnan käynnistämistä. Yksi niistä on ympäristölupa, jonka Aluehallintovirasto antaa. Kunta voi vaikuttaa siihen antamalla lausunnon. Myös maankäyttösopimuksessa, joka tullaan solmimaan maanomistajien, Blastr Green Steelin ja Inkoon välillä, tulee huomioimaan ympäristönäkökulmat tarkasti.
Kaavaprosessin aikana on julkisessa keskustelussa kyseenalaistettu kaavan laatijoiden puolueettomuutta. Tästä syystä kunta on pyytänyt ulkopuolista asiantuntijaa tarkastamaan kaavaehdotuksen ja siihen nähtävilläolon jälkeen tehdyt tarkistukset huomioiden ympäristövaikutukset ja inkoolaisten etu. Juha Pasma, joka työskentelee Sweco Oy:n palveluksessa, on tarkastellut kaavaehdotusta ja sen työstöä kevättalven aikana. Pasma on osallistunut myös kunnanhallituksen iltakouluihin. Pasmalla ei ole sidonnaisuuksia Inkoon kuntaan, Blastr Green Steelin tai maanomistajiin.
Kyseisen arvion mukaan, kunta on huomioinut YVA:n perustellussa päätelmässä olleet seikat tarpeeksi kattavasti. Pasman selvityksen mukaan, kaavaan on tehty seuraavat keskeiset muutokset:
- T/kem -kaavamääräystä on muutettu siten, että määräys sallii nyt ainoastaan modernin, sähköenergian käyttöön perustuvan matalan hiilijalanjäljen terästehtaan ja vedyntuotantolaitoksia sekä niihin liittyviä oheistoimintoja. Alueen eteläosaan sallitaan satamatoimintaa palvelevaa varastointia. Tällä merkinnällä halutaan rajoittaa T/kem -alueen toimintaa siten, että sille osalle kaavaa voi vain tulla edellä mainitun mukainen terästehdas.
- Vesienhoitoa koskevia määräyksiä on lisätty. Toiminnan lämpökuorma tai muu kuormitus mereen ei saa heikentää merialueen tilaa.
- Kaavaan tehtiin useita täsmennyksiä myös liittyen hulevesien käsittelyyn. Lisäksi esirakentamista ja rakennusten suunnittelua koskevia määräyksiä täydennettiin mm. huomioimalla hukkalämmön hyödyntämisen ja kiertotalouden mahdollisuudet.
- Arvion mukaan, kaavahanke huomioi hyvin YVA:n perustellussa päätelmässä esiin tulleet ympäristöseikat ja luo lujemman pohjan jatkon lupakäsittelyille.
’’Kunnanhallitus pyysi tällaista ulkopuolista arvioita, jotta voimme varmistua siitä, että olemme huomioineet tarpeeksi kattavasti kaavassa ne huolet, jotka ovat nousseet esiin kuntalaisilta ja kesäasukkailta. Tällaisen arvion perusteella haluamme myös viestiä puolueettomuudesta. Aiemmin tällaista ulkopuolista arvioijaa ei olla käytetty. Kaavahanke on kuitenkin herättänyt poikkeuksellista julkista keskustelua, joten siksi päätimme ottaa tällaisen ratkaisun käyttöön, sanoo Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström (r.).’’
Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti kaavan hyväksymistä koskevassa kokouksessaan 28.4.2025 edelleen täydentää ympäristöhaittoja koskevia määräyksiä ja kaavaselostuksessa annettavaa ohjeistusta.
Tämän linkin takka voit lukea enemmän kaavaehdotuksesta, joka käsitellään 5.5. kunnanhallituksessa Tiedote: Inkoon Joddböle V-kaavaehdotus on valmistunut – kaavaehdotukseen useita kiristyksiä ympäristöä suojeleviin määräyksiin – Inkoo(avautuu uuteen ikkunaan)