Siirry sisältöön

Inkoo ja Blastr Green Steel ovat laatimassa yhteistyösopimuksen – tavoitteena tiivis yhteistyö ja kuntalaisten osallistaminen 

Inkoon kunta ja Blastr Green Steel aikovat laatia yhteistyösopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on tiivistää yhteistyötä siten, että Blastr Green Steelin tehtaan jatkosuunnittelu etenee inkoolaisten näkemykset huomioiden. Sopimuksessa luodaan rakenteet yhteistyölle sekä sille, miten kuntalaisia osallistetaan hankkeen edetessä. Sopimuksella Blastr Green Steel sitoutuu myös korvaamaan Inkoolle mahdollisia kuluja, mitä kunnalle syntyy erilaisten palveluiden järjestämisestä. Tarkoituksena on luoda erilaisia palveluita, jotta sosiaalisilta lieveilmiöiltä vältytään. Kunnalle on ollut tärkeää löytää keinoja, jolla muun muassa segregaatiota voidaan ennaltaehkäistä. 

-Kuntalaiset ovat olleet huolissaan siitä, ettei Inkoo enää olisi se sama Inkoo, jonka he tuntevat nyt, mikäli tehdas toteutuu. Tämän sopimuksen avulla olemme halunneet ennen kaikkea nostaa inkoolaisille esiin sen, että heidän huolensa on kuultu ja että keinoja mm. segregaation sekä muiden mahdollisten lieveilmiöiden ennaltaehkäisemiseksi tullaan ottamaan käyttöön, sanoo Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström. 

Yhteistyösopimuksesta laaditaan ensiksi aiesopimus, jonka jälkeen laaditaan lopullinen yhteistyösopimus. Lopulliseen sopimukseen määritellään tarkemmin, mitä palveluita kunnan on järjestettävä ja mitä Blastr Green Steel niistä kustantaa. 

Nyt jo kevään aikana perustetaan eri yhdistyksistä ja muista etujärjestöistä koostuva kuntalaisneuvottelutoimikunta seuraamaan Joddböle-hankkeen kehitystä, sekä terästehtaan että sen ympärille asemakaavalla mahdollistetun yritysalueen osalta. Neuvottelutyöryhmään kutsutaan myös alueen maanomistajat, joita maankäyttösopimuksessa velvoitetaan muun muassa ympäristötoimiin. 

-Neuvottelutoimikunnan tehtävänä on lisätä avoimuutta hankkeen ympärillä sekä kuulla inkoolaisten näkemyksiä hankkeesta. Avoin vuorovaikutus ja dialogi on tärkeää, jotta voimme luoda turvallisuuden tunnetta inkoolaisille, kun hankkeen suunnittelu etenee. Meille kunnassa on tärkeää edistää hanketta yhdessä inkoolaisten kanssa, sanoo Wickström.