Siirry sisältöön

Kunnanhallituksen päätökset 5.5.2025 

Inkoon kunnanhallitus käsitteli Joddböle V -kaavaa koskevia asioita kokouksessaan 5.5. Kunnanhallitus päätti hyväksyä Joddböle V asemakaava alueen maanomistajien ja kunnan välisen maankäyttösopimuksen. Sopimusta muutettiin kuitenkin vapaaehtoisen ekologisen kompensaation määrittelyn osalta. Muotoilua tarkistettiin siten, että se on kunnan näkökulmasta selkeämpi seurata. Alla uusi muotoilu: 

BGS sitoutuu ensisijaisesti ehkäisemään ja lieventämään Terästehtaan rakentamisesta ja käytöstä aiheutuvia luontohaittoja ekologisen lieventämishierarkian mukaisesti. Mikäli haittoja ei voida kokonaisuudessaan välttää tai lieventää, BGS sitoutuu toteuttamaan luonnonsuojelulain (9/2023) ja ympäristöministeriön asetuksen (933/2023) mukaisen vapaaehtoisen ekologisen kompensaation toimenpidekokonaisuuden aiheutettujen heikennysten korvaamiseksi. 

Poikkeustilanteessa, jossa ekologisen kompensaation toteuttaminen paikallisesti ei ole kohtuullisesti mahdollista tai tarkoituksenmukaista, voidaan kompensaatio korvata muilla biologista monimuotoisuutta parantavilla toimenpiteillä (”luontoteot”), edellyttäen että ne: 

BGS toimittaa kaikki tarvittavat suunnitelmat Kunnan ympäristöviranomaisen hyväksyttäväksi viimeistään kolme (3) kuukautta ennen Terästehtaan käyttöönottoa. Kunnan ympäristöviranomaisen tulee tehdä päätös hyväksymisestä tai tarvittavista korjauksista viimeistään kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa suunnitelmien vastaanottamisesta.  

Tarkennettujen luontoselvitysten valmistuttua käydään ensimmäinen neuvottelu kunnan ympäristöviranomaisen kanssa siitä, miten vapaaehtoisen ekologisen kompensaation tai muiden edellä tarkoitettujen luontotekojen toteuttamisen kanssa edetään. Ennen heikentävien toimenpiteiden aloittamista on kunnalle esitettävä toimenpiteet, joilla tavoiteltuun tilaan päästään 

Muutoin kunnanhallitus hyväksyi kauppakirjat ja yhteistyösopimuksen aiesopimuksen. Yhteistyösopimukseen täydennettiin viestintään liittyvä kohta sekä myös pyyntö Blastr Green Steelin taloudellisen tilanteen selvittämisestä kunnalle hankkeen edetessä. 

Itse päätökseen asetettiin pyyntö maanomistajille noudattaa tulevan kaavan määräyksiä, vaikkei se ole saanut lainvoimaa. Maanomistajien ei näin tarvitse tehdä, mutta Inkoon ympäristötoimi voi ajautua tilanteeseen, jossa lupa pitää myöntää nykyisen kaavan mukaan, jossa on vähemmän rajoituksia. Mikäli kaava tulee voimaan valitusajan jälkeen kesäkuussa, jos valtuusto kaavan hyväksyy 12.5., astuu uuden kaavan ehdot heti voimaan. 

Tässä tarkka muotoilu päätöksestä: 

Mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy Joddböle V asemakaavan, kunnanhallitus odottaa, että sopijaosapuolet kaikissa tulevissa lupa-anomuksissaan Joddbölen alueen kehittämisessä noudattavat Joddböle V-kaavan määräyksiä jo ennen kuin kaava on lainvoimainen. Kyseinen linjaus lähetetään maanomistajille sekä rakennus- ja ympäristölautakunnalle tiedoksi. 

Liittyen kuntalaisaloitteeseen ja asukaskyselyyn, kunnanhallitus toimittaa vastaukset kunnanvaltuustolle, päätösesityksen mukaan. Myös Joddböle V-kaavaehdotus hyväksyttiin edelleen valtuuston käsiteltäväksi. 

Inkoon kunnanvaltuusto käsittelee Joddböle V-kaavaaehdotusta 12.5. valtuuston kokouksessa Kyrkfjärdens skolassa. Kokous alkaa klo 18.