Inkoon kalatalousalue muistuttaa pyydysten merkinnästä ja saalisilmoituksista
Inkoon kalastuksenvalvonnassa on havaittu, että yhä useampi kalastaja tuntee kalastusluvat ja säännöt. Monista verkoista ja muista seisovista pyydyksistä puuttuvat kuitenkin yhä yhteystiedot. Inkoon kalatalousalue kertoo, miten pyydykset tulee merkitä oikein, ja tiedottaa vapaa-ajankalastajille pakollisesta saalisilmoittamisesta.
Yhä useampi noudattaa sääntöjä – mutta yhteystiedot puuttuvat
Kalastuksenvalvonnassa Inkoossa on havaittu, että suurimmalla osalla kalastajista on nykyään voimassa olevat luvat ja pyydykset on merkitty sääntöjen mukaisesti lipuilla tai kohoilla. Monista pyydyksistä puuttuvat kuitenkin edelleen kalastajan yhteystiedot.
– Kiinnitän yleensä ensimmäisellä kerralla pyydykseen muistutuslapun, jossa kehotetaan lisäämään puuttuvat yhteystiedot. Jos puutteita ei korjata, pyydykset voidaan ottaa talteen, kertoo kalastuksenvalvoja Kenneth Nordqvist.
Näin merkitset pyydyksesi oikein
Kun pyydyksiä merkitään, on huomioitava, käytetäänkö vesialuetta vesiliikenteeseen. Vesiliikennealueiksi luokitellaan sekä väylät että muut alueet, joilla veneily on yleistä.
- Vesiliikennealueilla pyydys on merkittävä lipulla varustetulla salolla, joka ulottuu vähintään 1,2 metriä vedenpinnan yläpuolelle. Lipun on oltava neliönmuotoinen ja vähintään 20 cm x 20 cm kokoinen. Salkoon tulee olla varustettu vähintään 2 cm korkealla heijastimella. Pintaverkot – eli verkot, joiden yläpaula on alle 1,5 metrin päässä veden pinnasta – on merkittävä tuplalipuilla molemmissa päissä.
- Muilla alueilla pyydykset voidaan merkitä joko kohoilla, jotka ulottuvat vähintään 15 cm veden pinnan yläpuolelle, tai pienemmillä lipuilla ja lippusaloilla.
- Muista yhteystietosi. Pyydyksiin on merkittävä kalastajan etu- ja sukunimi sekä puhelinnumero tai posti-/sähköpostiosoite – myös silloin kun kalastetaan omalla vesialueella. Jos vesialueen omistaja vaatii, on lisäksi käytettävä pyydysmerkkiä, joka osoittaa kalastusoikeuden.
Puutteellisesti merkityt pyydykset tai pyydykset ilman yhteystietoja voidaan ottaa talteen, ja kalastajalle voidaan määrätä päiväsakkoja. Väärin sijoitetut pyydykset voivat lisäksi vaarantaa vesiliikennettä. Lisätietoa pyydysten merkitsemisestä löytyy Kalatalouden Keskusliiton oppaasta Merkitse pyydyksesi oikein(siirryt toiseen palveluun).
Ilmoita saaliisi – näin se tehdään
Vuodesta 2025 alkaen vapaa-ajankalastajien on pakollista ilmoittaa tiettyjen vaelluskalojen saaliit. Inkoon kalatalousalueella ilmoitusvelvollisuus koskee lohta, meritaimenta, ankeriasta ja kyttyrälohta. Myös vapautetusta kalasta on kirjattava saalisilmoitus. Kalatalousalue kannustaa ilmoittamaan saaliit Omakala-palvelussa – mielellään myös muita lajeja kuin pakolliset. Saalisilmoitukset ovat tärkeitä, jotta kalastusta voidaan ohjata ja säädellä tietoon perustuen. Omakala-sovellus toimii myös kalastuspäiväkirjana, tarjoaa ajankohtaista tietoa kalastusrajoituksista ja sisältää syvyyskarttoja.
Pakollisen saalisilmoituksen voi jättää maksuttoman Omakala-sovelluksen lisäksi myös lomakkeella tai puhelimitse Luonnonvarakeskukselle.
Rahoitettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntämillä kalastonhoitomaksuvaroilla.
Lisätietoa:
Inkoon kalatalousalue
Gabi Lindholm, toiminnanjohtaja
Puh: 050 404 2738
Sähköposti: gabi.lindholm@outlook.com
Kenneth Nordqvist, kalastuksenvalvoja
Puh: 050 331 9507
Sähköposti: kenneth.nordqvist@gmail.com
www.inkoonkalatalousalue.fi(siirryt toiseen palveluun)
https://omakala.fi/(siirryt toiseen palveluun)