Siirry sisältöön

Koe kolme ainutlaatuista näyttelyä Inkoon keskustassa ja Tähtelässä!

Inkoon kesässä puhkeaa tänä vuonna kukkaan luovuus, ilo ja inspiraatio ja kaiken keskiössä on taide. Paikalliset taiteilijat ja kulttuurivaikuttajat tarjoavat kävijöille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea kolme hyvin erilaista näyttelyä: keskustassa ja maaseudun rauhassa Tähtelässä. Luvassa on niin käsintehtyä kauneutta, metsän taikaa kuin kirpputoreilta pelastettua onnetonta taidetta, jotain kaikille aisteille ja ikäryhmille.

Onnettoman taiteen näyttely 

Tähtelässä sijaitseva kulttuurikeskus Holken avasi 6. kesäkuuta ovensa näyttelylle, jollaista ei joka kylässä nähdä. Onnettoman taiteen näyttely esittelee tauluja, joita sirkustaiteilija ja Holkenin isäntä Pekka von Cräutlein on kerännyt kirpputoreilta Suomessa ja Ruotsissa.

”Haluan antaa tilan teoksille, jotka eivät muuten pääsisi esille”, kertoo von Cräutlein.

Näyttelyssä nähdään eläin- ja ihmisaiheita, maisemia ja asetelmia, joissa osa humoristisia, osa koskettavia, kaikki ainutlaatuisia. Holkenin emäntä Maria von Cräutlein on myös mukana omalla työllään.

Näyttelyyn on vapaa pääsy, joten voit piipahtaa milloin tahansa fiiliksen mukaan. Ovet ovat avoinna joka päivä klo 9–20 aina elokuun loppuun saakka. Holken löytyy Inkoon Tähtelän kylästä, osoitteesta Ingarskilantie 14.

Pekka hänen suosikkitaulunsa kanssa toivottavat sinut tervetulleeksi avoimin mielin.

Taidetta metsän sylissä

Maarit Lassilan kesänäyttely Metsän sylissä on lempeä ja lumoava matka taiteen maailmaan – paikka, jossa mielikuvitus ja luonto kohtaavat. Näyttely kutsuu rauhoittumaan, aistimaan ja ihmettelemään aivan kuin astuisi sisään satumetsään, jossa Liisa ihmemaassa kohtaa suomalaisen kesäpuutarhan runsauden.

”Luonto on aina ollut suurin muusani ja aiheitteni alkulähde”, kertoo Lassila.

Näyttelyn inspiraationa ovat toimineet metsä, kukat, tarinat ja satujen taika. Teeman valitseminen puutarhan ja metsän välillä vei aikansa, mutta lopulta syntyi luonnollinen ja kiehtova yhdistelmä, jossa nämä kaksi maailmaa sulautuvat toisiinsa satumaisella tavalla. Kukkateemat, lehtien herkkyys ja metsän hiljainen viisaus virtaavat läpi näyttelyn – tämä on paikka pysähtyä, hengittää ja ihastua.

Tervetuloa ihailemaan ja nauttimaan Maaritin ihanasta taiteesta. Metsän sylissä on esillä Art Storyssa koko kesän ajan. Näyttely on avoinna: Ti–Pe klo 11–18 ja La klo 10–16.

Maarit Lassila teoksensa keskellä satumetsän tunnelmissa – ympärillä luonto, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Eläimellistä menoa koko perheelle 

Inkoon keskustassa avautui 7. kesäkuuta värikäs ja sydämellinen taidenäyttely, jossa eläimet nousevat pääosaan. Eläimellistä menoa -näyttely on Mari Kurkiniityn ja Irina Hirsman yhteinen luomus. Kahden taiteilijan yhteistyönä syntynyt kokonaisuus, jonka tavoitteena on tuoda iloa, elämyksiä ja hymyä kesävieraiden päivään.

”Eläimet ovat aina olleet sydäntä lähellä, ja halusimme tehdä näyttelyn, josta jokainen voi löytää jotain itselleen”, kertoo Kurkiniity ja Hirsma.

Näyttelyssä nähdään monenlaisia eläinhahmoja: majesteettisesta leijonista lepmepisiin hevosiin. Teokset puhuttelevat niin lapsia kuin aikuisia ja muistuttavat meitä siitä, kuinka syvä ja tärkeä eläinten ja ihmisten välinen yhteys voi olla.

Näyttely sijaitsee Art Storyn aitassa – punaisessa pienessä mökissä, aivan tien toisella puolella päägalleriasta. Se on avoinna koko kesän ajan 9.8.2025 saakka. Tervetuloa kokemaan eläimellistä menoa Inkoon kesässä!

Yksi aitta, kaksi taiteilijaa – ja oven takana toinen maailma: villi, lempeä ja täynnä karvaisia ystäviä.

Olitpa sitten taiteen ystävä, utelias kulkija tai vaikkapa lapsiperhe lomaretkellä, Inkoon kesänäyttelyt tarjoavat unohtumattomia elämyksiä metsän siimeksestä keskustan sykkeeseen. Astu sisään aittoihin, navettoihin ja gallerioihin, kohtaa eläimet, satujen tunnelmat ja kirpputorien aarteet.

Tule kokemaan, yllättymään ja löytämään oma suosikkisi – Inkoon kesätaide odottaa sinua.