Siirry sisältöön

Arkeologisia tutkimuksia Kirkkopuiston työmaalla

Inkoon kirkon niittyalueen reunaan rakennettavien puistopolkujen kaivutyöt ovat käynnissä ja työmaalla liikuskelee harvinaisia vieraita, nimittäin arkeologeja. Puiston keskellä on muinaismuistoalue, jonka lähellä kaivaminen edellyttää arkeologista valvontaa. Valvonnasta vastaa turkulainen Muuritutkimus Oy Maria Ronkaisen johdolla.

Pieniä löytöjäkin on tehty ja siten työ etenee varovaisesti. Sillan suunnalla maassa tuli vastaan kivillä pystyyn tuetun paalun jäänteet. Lähempänä Ola Westmanin puistotietä tiepohjan alta löytyi pienen rakennuksen romahtaneita pohjarakenteita.

”Keramiikkalöydöt paikalta edustavat noin 1600-lukua. Paalu on mahdollisesti ollut esim. pienen eläinsuojan rakenne. Rakennuksen pohja taas on mahdollisesti voinut olla varasto tai alueella asuneiden henkilöiden asumus,” kertovat arkeologi Tanja Kuula kollegansa Kristoffer Erikssonin kanssa.

”Rakennuksen pohjan päällä oli hiiltyneitä maa-aineksia ja tiilen kappaleita. Kovin paljon ei voida vielä sanoa, tutkimme lisää, poistamme irtokiviä ja katsomme hieman syvemmälle. Tutkimme lisäksi muutaman muun kaivussa paljastuneen tumman kohdan, jos löytyy jotain erityistä.”

Sillan ja puistopolkujen rakentaminen etenee, kun löydöt on saatu dokumentoitua. Työmaalla käynnissä lisäksi valaistuksen ja sillan pieliin tulevien kaiteiden rakentaminen. Hanke valmistuu loppukesällä.

Tanja Kuula ja Kristoffer Eriksson ja tien alta paljastunutta rakennuksen pohjaa 1600-luvulta.