Siirry sisältöön

Elinkeinoministeri Puisto Joddbölessä – aiheena alueen kehitys, kuntien rahoitus ja yhteistyö valtion kanssa 

Eilen (2.7.) elinkeinoministeri Sakari Puisto (ps) vieraili Inkoon Joddbölen alueella. Vierailun aikana ministeri tutustui alueen kehittämissuunnitelmiin sekä keskusteli niiden mahdollisista paikallisista ja valtakunnallisista vaikutuksista. Tämä oli ministeri Puiston ensimmäinen vierailu alueella. 

– Blastrin puhtaan teräksen hanke Inkoossa on yksi suurimmista hankkeista, jossa uudistetaan Suomen ja Euroopan teollisuutta puhtaammaksi. Valtio on mukana edistämässä hanketta mm. Suomen Teollisuussijoituksen rahoituksen kautta. Toteutuessaan hanke tuo merkittävää liiketoimintaa ja uusia työpaikkoja Inkooseen, jolla on vaikutusta koko Suomeen positiivisella tavalla, toteaa Puisto. 

Blastr esitteli hanketta ministeri Puistolle.

Vierailun yhteydessä kunta toi esille kuntien ja valtion yhteistyön sekä sen, että kuntien rahoitus – muun muassa valtionosuuksien kautta – on turvattava, jotta kunnat voivat kantaa vastuunsa suurten teollisuushankkeiden toteutuessa. Kunnan edustajat toivat tapaamisessa myös esille, kuinka tärkeää on, että valtio sitoutuu alueiden kuten Joddbölen kehittämiseen, ja muistuttivat samalla kuntien haastavasta taloustilanteesta sekä valtion tuen merkityksestä. 

– Meillä on ollut hyvä yhteistyö valtion viranhaltijoiden kanssa liittyen infrastruktuurin edistämiseen. Yhteistyötä tulee edelleen syventää, kun lupaprosessi etenee ja mahdollinen investointipäätös lähestyy. Kunnan puolelta toivomme uudenlaisia yhteistyökeinoja, jotta asiat etenevät mahdollisimman hyvin huomioiden myös inkoolaisten näkemykset, toteaa Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström. 

Keskusteluissa nousi esiin myös infrastruktuuri. Kunnan edustajat korostivat erityisesti kantatie 51:n ja rantaradan merkitystä alueen kehitykselle sekä työvoiman ja teollisuuden liikkumiselle. Samalla esitettiin huoli siitä, että tulevat panostukset Länsirataan voisivat vähentää huomiota ja resursseja rantaradan jatkokehittämiseltä. 

Lisäksi keskusteltiin siitä, miten työvoiman saatavuus voidaan turvata teollisuushankkeiden edetessä alueella. Tässä yhteydessä painotettiin riittävien alueellisten koulutusmahdollisuuksien merkitystä, jotta työvoima voi vastata uusien investointien mukanaan tuomiin tarpeisiin. 

Vierailun yhteydessä kunnan edustajat korostivat erityisesti kunnan ja valtion välisen yhteistyön tärkeyttä.