Siirry sisältöön

Uusi jätevedenpuhdistamo Barösundiin

Barösundin saaristokylän uuden jätevedenpuhdistamon rakentamishanke on käynnistynyt. Uusi laitos on välttämätön alueen asukkaiden, alueen palveluyrittäjien, sataman ja lukuisten vapaa-ajan asukkaiden jätevesihuollon turvaamiseksi. Kylässä toimii ympäri vuoden asuvien lisäksi kauppa, vierasvenesatama, kahvila ja ravintola sekä monipuolista matkailutoimintaa.

Moderni laitos

Barösundin puhdistamo perustuu Biokube Mars -laitosmalliin, joka hyödyntää jatkuvatoimista lietteen kiertoa ja puhdistusta. Kapasiteetti on suunniteltu riittämään kesäkauden sesongin tarpeisiin, kuitenkin niin, että laitosmalli pärjää talvikaudellakin, kun jätevettä murto-osa kesän määristä. Sesonkiluonteisuus ja alueen kävijämäärien nopea kasvu ovat olleet Barösundin jätevedenkäsittelyn kannalta haaste ja vanhan laitoksen toiminnan häiriöt ovat aiheuttaneet mm. hajuhaittaa.

Toteuttajat ja aikataulu

Laitetoimittajaksi on valittu Vestelli Oy, ja maanrakennusurakoitsijana toimii Maanrakennus Marela Oy. Rakennustyöt ovat jo käynnissä, ja laitos valmistuu käyttöönottokuntoon aikataulun mukaan 30.9.2025. Koekäyttö suoritetaan lokakuun 2025 aikana. Hanketta rahoitetaan merkittävällä osuudella Nursecoast II -EU-hankkeen kautta, jossa hanke toimii pilottikohteena. Laitoksen tilaaja on Inkoon kunta ja kumppanina on Barösundin vesiosuuskunta, jonka käyttöön laitos rakennetaan. Kunta kiittää vesiosuuskunnan väen ohella paikallista maanomistajaa ystävällisestä yhteistyöstä hankkeen toteuttamisessa.

Hyödyt

Uusi puhdistamo vähentää merkittävästi ravinnepäästöjä Suomenlahteen, mikä on tärkeää niin paikalliselle luonnolle kuin matkailulle. Laitos tukee Barösundin kylän elinvoimaa varmistamalla, että kylän palvelut ja veneilijöitä houkutteleva satama voivat toimia puhtaamman ja kestävämmän ympäristön ehdoilla.

Inkoon kunta pyrkii siihen että hankkeen toteutuksesta olisi mahdollisimman vähän haittaa kylän toiminnalle.

Yhteystiedot hankevastaaville

Tilaaja
Piia Nordström, Inkoon kunta, tilaaja edustaja- sopimusvastaava
piia.nordström@inga.fi, 040 654 3549

Jerry Helander, Inkoon kunta, tilaajan edustaja, vesihuolto
jerry.helander@inga.fi, 044 654 9108

Valvoja
Jorma Skyttä, 040 7130 662

Pääurakoitsijat
Marko Marela, Maanrakennus Marela Oy, 040 732 4716