Siirry sisältöön

Yhteenveto kunnanhallituksen kokouksesta 15.9.2025

Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 15.9.2025. Esityslistalla olivat mm. kesän kehittäminen, aurinkopuisto-ohjeistus ja Degerbyn kehittämissuunnitelma.

Kesä on Inkoon kannalta ratkaiseva ajanjakso, jolloin kävijämäärät moninkertaistuvat ja se asettaa vaatimuksia sekä palveluille että aktiviteeteille. Kunta on viime vuosina panostanut mm. tapahtumiin, mutta taloudellinen tilanne rajoittaa mahdollisuuksia toimia itse pääjärjestäjänä. Siksi yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa on yhä tärkeämpää. Kunnan keskeinen rooli tässä työssä on luoda hyvät edellytykset paikallisille toimijoille järjestää tapahtumia, tarjota infrastruktuuria ja palveluja sekä koordinoida ja viestiä toiminnasta vaikuttavuuden lisäämiseksi. Asia merkittiin tiedoksi.

Kunnanhallitus käsitteli uudet ohjeet aurinkopuistohankkeiden käsittelyyn liittyen tulevaan maankäyttölainsäädäntöön. Lain mukaan vähintään 10 hehtaarin suuruiset aurinkopuistot on aina katsottava merkittäväksi rakentamiseksi, ja ne edellyttävät yleis- tai asemakaavaa. Rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja kaavoitus ovat yhdessä laatineet ohjeet, jotka hyväksyttiin seuraavalla lisäyksellä ehdotukseen: ”Ohjeisiin sisältyy myös vastuunjako ja toimenpiteet onnettomuustilanteissa sekä vaatimus purku- ja ennallistamissuunnitelmasta laitoksen elinkaaren päätyttyä.” Ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan täältä.(siirryt toiseen palveluun)

Degerbyn kehittämistä käsiteltiin osana kunnan maa- ja asuntopoliittista ohjelmaa, jonka keskeisenä tavoitteena on tarkastella kyliä omana kokonaisuutenaan. Työhön sisältyy Degerby 2030 -suunnitelma, jossa huomioidaan sekä kantatie 51:n kehittäminen että kunnallistekniikan laajentamisen tuomat mahdollisuudet. Kunnanhallitus hyväksyi asian muutetun esityksen mukaisesti. Päätöksessä täsmennettiin, että suunnittelussa on otettava huomioon myös ne mahdollisuudet, joita kantatie 51:n kehittäminen Kirkkonummelta Inkoo–Siuntio-rajalle voi tarjota, kun tien suunnittelu valmistuu viimeistään vuonna 2028.