Siirry sisältöön

Tanssijalkaa vipatti Golden Age Discossa

Huvikummun liikuntasali täyttyi iloisesta tunnelmasta ja tanssin rytmeistä, kun Golden Age Disco järjestettiin 10.3.2026. Klassikkokappaleet soivat ja tanssilattialla kävi kuhina, kun noin 60 senioria kokoontui pyörähtelemään parketilla ja viettämään iloista yhteistä aikaa.

Tanssin lomassa osallistujat pääsivät nauttimaan kahvista ja pienestä purtavasta salin ulkopuolella – tarjolla oli muun muassa pizzaa ja pullaa.

Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä vanhusneuvoston, Ingå Seniorer rf:n ja Inkoon Eläkkeensaajat ry:n kanssa. Tällä kertaa mukaan oli kutsuttu myös muita eläkeläisyhdistyksiä, ja osallistujia saapui muun muassa Fagervikista ja Kirkkonummelta.

Vapaa-ajanohjaaja Pia Helle kertoo tunnelman olleen lämmin ja iloinen:
– Musiikki ja tanssi saavat unohtamaan kolotukset ainakin hetkeksi. Osa osallistujista jätti myös musiikkitoiveita, ja DJ Jonas piti huolen svengaavasta menosta. Anna opetti lisäksi muutamia tanssiliikkeitä, ja pääsimme tanssimaan muun muassa tiputanssia ja letkajenkkaa.

Golden Age Disco on muodostumassa jo perinteeksi, sillä tapahtuma järjestettiin nyt kolmannen kerran. Hymyä ja naurua riitti sekä kahvilassa että tanssilattialla.

– Palaamme taas syksyllä! Yhteistyö yhdistysten kanssa toimii hienosti, siitä olen todella kiitollinen, Pia iloitsee.