Siirry sisältöön
Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

13.2.@18:00-20:00

Työpaja kuntakeskuksen kehittymismahdollisuuksista

Inkoon kunta on käynnistänyt kuntakeskuksen kaavarungon ja Kuntakeskus – Joddbölen teollisuusalue – Asemanseutu -kehityskuvan laatimisen Inkoon visio 2040 jalkauttamiseksi. Kaavarungon ja kehityskuvan tavoitteena on konkretisoida, minkälaisin ratkaisuin visio on saavutettavissa ja miltä Inkoo tulevaisuudessa voisi näyttää. Suunnitelmalla ohjataan Inkoon kuntakeskuksen tarkempaa suunnittelua esimerkiksi asumisen, liikenteen, elinkeinojen ja viherverkoston osalta. Laajempaa suunnittelualuetta tarkastellaan yleispiirteisemmällä tavalla.

Haastatteluja on pidetty eri sidosryhmien kanssa aiheeseen liittyen, ja kuntalaiset ovat marraskuun aikana vastanneet karttakyselyyn. Työ jatkuu nyt työpajalla, jossa on tarkoitus pienryhmissä visioida kuntakeskuksen kehittymismahdollisuuksia eri väestönkasvuskenaarioilla. Tilaisuudessa esitellään myös haastatteluiden sekä kyselyn tuloksia.

Jotta työpajaa voitaisiin suunnitella parhaimmalla mahdollisella tavalla, toivomme että ilmoittaudut tapahtumaan etukäteen kunnan kaavoituspäällikölle Aija Aunio (aija.aunio@inga.fi). Ilmoittauduthan viimeistään 7.2.2025.

Työpaja pidetään 13.2.2025 klo 18.00–20.00 Wilhelmsdalissa.

Tervetuloa mukaan!

Tiedot

Päivämäärä:
13.2.
Aika:
18:00-20:00
Tapahtumaluokka:

Tapahtumapaikka

Wilhelmsdal
Ingå, + Google Map