Ajankohtaista

Helsinkiläisten ja espoolaisten veneet talviunilla

”Siksi valitsimme Inkoon”

Inkoo tarjoaa hyvät mahdollisuudet yrittämiselle.

Kunnan sijainti on erinomainen, vain 50 kilometriä länteen Helsingin keskustasta, ja täällä on reilusti tonttimaata yrityksille ja teollisuudelle. Lisäksi inkoolaiset ovat sekä kielitaitoisia että hyvin koulutettuja.

Paikalliset yrittäjät kertovat menestystarinansa artikkelisarjassamme ”Siksi valitsimme Inkoon”.

Tässä kuussa: Gripmarine (www.gripmarine.fi)

Martin Fogdell
Jätit torkkuvat. Martin Fogdell nostaa Gripmarinen Subliftillä enimmillään 25 tonnia painavan veneen.

Puhelin soi lakkaamatta ja veneensäilytyshallit pullistelevat. Martin Fogdell on kehittänyt kymmenessä vuodessa bisneksen, joka laajenee vuosi vuodelta.  

Kuka olet?

– Nimeni on Martin Fogdell ja asun Gripansissa vaimoni Annan ja poikani Filipin kanssa. Eva ja Max ovat jo lentäneet pesästä ja opiskelevat ja asuvat Helsingissä. Muutimme tänne 80-luvun lopulla, jolloin täällä oli appeni Bengt Gripenbergin perustama kauppapuutarha. Gripansin Kauppapuutarhassa viljeltiin mm. leikkokukkia ja talvisin tuotiin kukkia ulkomailta. Kannattavuus huononi EU-jäsenyyden myötä, koska kukkien tuonti vapautui. Kasvihuoneet olivat vanhoja, joten päätimme lakkauttaa toiminnan. Olemme tyytyväisiä tekemäämme päätökseen.   

Mikä on taustasi?

– Perheeni muutti Inkooseen 1969. Asuin täällä, kunnes aloin opiskella laivanrakennusta Helsingissä. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut veneistä ja liikkunut lapsuudesta saakka vesillä.  

Miksi päätit ryhtyä yrittäjäksi Inkoossa?

– Miettiessämme toimintaa kauppapuutarhan jälkeen nousi esiin, että ammattimaisesta veneiden säilytyksestä ja erilaisista palveluista oli suuri kysyntä. Katsoimme rannan tuntumassa sijaitsevan Gripansin sopivan erinomaisesti tähän tarkoitukseen. Ihmiset haluavat ostaa palveluja yhä enemmän, ja lisäksi monet rannikkoveneet ovat niin suuria, että niitä on mahdoton käsitellä yksityisesti. Ensimmäisen 1 800 neliön kokoisen lämpimän hallin otimme käyttöön vuonna 2007. 

Gripmarine
Lämmintä. Hallien lämpötila on plus seitsemän astetta ympäri vuoden, joten veneet voivat hyvin, eikä huoltotöitä tekevien tarvitse palella. Hyvän tuuletusjärjestelmän ansiosta veneiden tyynyt ja elektroniikka säilyvät ilman kosteusvaurioita.

Miten on sujunut?

– Toinen halli valmistui jo 2008 ja kolmannen rakensimme vuonna 2011. Olemme onnistuneet täyttämään hallit joka vuosi, joten saamme olla hyvin tyytyväisiä. Työ on tiettyinä aikoina erittäin intensiivistä. Huippu osuu syys-lokakuulle, kun suurin osa veneistä nostetaan maihin, ja toinen huippu tietenkin keväälle vesillelaskuaikaan. Talvella me ja alihankkijamme huollamme moottoreita ja teemme sähköasennuksia, vahausta, pohjamaalausta sekä tiikki- ja lasikuitutöitä. Vesillelasku päättyy juhannuksen tienoilla, ja sen jälkeen teemme kunnossapitotöitä. Heinäkuun pidämme lomaa. 

Mikä on parasta yrittäjänä Inkoossa?

– Minun alalleni Inkoo sopii mainiosti. Tilan sijainnista rannalla on myös etua. Sijainnin ansiosta tätä toimintaa voi harjoittaa olematta aivan vedenrajassa. Inkooseen on kasvanut monipuolinen venealan palveluklusteri, mikä luo hyviä synergiamahdollisuuksia. Veneväen näkökulmasta Inkoon sijainti on erinomainen myös siksi, että vierassatama sijaitsee tasan Helsingin ja Hangon välillä. 

Miltä asiakaspohjanne näyttää?

– Asiakkaamme tulevat lähes pelkästään Helsingistä ja Espoosta. Monilla on täällä kesämökki. Inkoolaisia on asiakkaina melko vähän. Maaseudulla on enemmän tilaa säilyttää veneitä kuin kaupungeissa. 

Gripmarine 2
Lämmintä. Hallien lämpötila on plus seitsemän astetta ympäri vuoden, joten veneet voivat hyvin, eikä huoltotöitä tekevien tarvitse palella. Hyvän tuuletusjärjestelmän ansiosta veneiden tyynyt ja elektroniikka säilyvät ilman kosteusvaurioita.

Miten yhteistyö kunnan kanssa on toiminut?

– Hyvin! Rakennusvaiheissa olen ollut paljon tekemisissä kunnan kanssa ja virkamiehet ovat aina olleet myönteisiä ja avuliaita. Inkoossa on yrittäjäystävällinen ilmapiiri ja yhteistyö kunnan kanssa sujuu joustavasti.  

Mikä on paras muistosi ajaltasi yrittäjänä täällä?

– Yrittäjyys on kokonaisvaltaista. Yrittäjänä olen tyytyväinen, kun asiakkaat ovat tyytyväisiä. Tavoitteena on kuunnella asiakkaan tarpeita herkällä korvalla ja tarjota korkea palvelutaso, jotta he palaavat vuosi toisensa jälkeen. Meillä oli useita vuosia asiakkaana saksalainen pariskunta. He halusivat tutkailla suomalaista saaristoa Hallberg Rassy 42 -purjeveneellään ja he säilyttivät veneen meillä talvisin sen sijaan, että olisivat purjehtineet takaisin Saksaan. Meistä tuli hyviä ystäviä ja he asuivat meillä keväisin ennen kesäkautta ja syksyisin, kun vene nostettiin ylös. Nautimme yhdessä monta mukavaa illallista. Veneen kapteeni esitelmöi saksalaisella purjehdusseurallaan purjehduksistaan Suomen saaristossa ja mainitsi myös Gripmarinen. Saimme sen jälkeen useita saksalaisia asiakkaita, jotka halusivat toimia samoin. 

Miltä yrityksenne näyttää viiden vuoden kuluttua?

– Olemme eläneet matalasuhdanteessa siitä lähtien, kun aloitimme 2007 ja olemme siksi laajentaneet maltillisesti. Nyt näyttää valoisammalta ja neljännestä hallista on keskusteltu. Kehitän myös palvelujamme yhteistyössä toimintaamme täydentävien yritysten ja alihankkijoiden kanssa.   

Mitä haluaisit sanoa muille, jotka miettivät yrityksen perustamista Inkooseen?

– Esteitä ei ole. Tarvitaan vain hyvä idea.  

TEKSTI & KUVA: Benjamin Lundin

Aiemmat haastattelut

Ravintola Scola

Galleria Karaija

Rakennuskeskus 51

Lomamäen lemmikkipuisto

Viltgården

Äänipää

Termonova

Nappitiikerit

The Art of Cakes

Laserhuset

Inkoo Shipping

Kauppakeskus Strand

Inkoon eläinlääkäri Kaisa Wuorimaa

Lill-Bredsin marjatila

Aquarius Sporting Club

Ingå blomcenter Rosmarin

J-E Holmberg Oy Ab


Palaa otsikoihin



Viimeksi muokattu: 27.2.2018
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje