Ajankohtaista

Vuoden yrittäjät tekevät Inkoosta entistä iloisemman

Holken
Kulttuuripersoonia. Biologi Maria von Cräutlein ja klovni Pekka von Cräutlein ovat Inkoon Vuoden yrittäjät.
Inkoon Vuoden yrittäjät ovat kuin suoraan sadusta. Täti Vihreä löytää syötäviä yrttejä jopa asfalttiviidakosta. Klovnin pitäisi oikeastaan nauttia eläkepäivistä, mutta levittää väsymättä hyvää fiilistä aidossa Iloinen Inkoo -hengessä. 

Kulttuuritalo Holkenin yrittäjäpariskunta Maria ja Pekka von Cräutlein ei ole elävöittänyt vain Tähtelää vaan koko Inkoota. Inkoon Yrittäjät ry palkitsee heidät siksi Inkoon Vuoden yrittäjinä 2018.

Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajan, Ulla Gunnarssonin, ja kunnanjohtaja Robert Nymanin johdolla Ingarskilan vanhaan kyläkouluun kukkapuketteineen saapuva delegaatio saa aikaan pienen pyörremyrskyn. 

Maria puskee etätöitä pehmohousuissaan ja Pekka etsii kuumeisesti tekohampaitaan. 

Tajutessaan, mistä on kysymys, he ovat ilmeisen otettuja. Pekka pyyhkäisee kyyneleen silmäkulmastaan. 

– Olen usein ajatellut, ettemme ole oikeita yrittäjiä. Yrittäjän pitää paahtaa kustannuslaskelmia ja muuta sellaista aamusta iltaan. Meillä ei ole koskaan ollut dollarinkuvia silmissä, haluamme vain levittää hyvää fiilistä, hän sanoo. 

– Se onkin paljon arvokkaampaa kuin raha, sanoo Gunnarsson.

Holken2
Iloiset Inkoo-lähettiläät. Kunnanjohtaja Robert Nyman palkitsi Maria ja Pekka von Cräutleinin yhdessä Inkoon Yrittäjät ry:n puheenjohtajan, Ulla Gunnarssonin kanssa.

Moderneja, pelottomia ja, idearikkaita

Pekka tunnetaan myös Professori Bluffona. Hän on oikeastaan eläkeläinen, mutta lähinnä muodollisesti. Hän ja biologivaimonsa Maria ovat luoneet kulttuurikeskuksen, jonka voi varata yksityisiin juhliin, kickoff-tilaisuuksiin, virkistyspäiviin ja vastaaviin. He järjestävät lisäksi Inkoon Iloiset Pellepäivät, erilaisia konsertteja ja leirejä mm. työttömille nuorille. Kulttuurikeskus Holken toimii myös hostellina.  

Holken 5– Maria ja Pekka ovat hyvä esimerkki moderneista, pelottomista ja idearikkaista yrittäjistä, perustelee Gunnarsson yksimielistä valintaa. 

– Majoituksen ja juhlien ohella Holken järjestää tapahtumia myös lapsille ja nuorille, esimerkiksi sirkuskouluja ja kansainvälisiä nuorisoleirejä. Unohtamatta Oktoberfestiä, joka viihdyttää ja houkuttelee yleisöä koko läntiseltä Uudeltamaalta, hän jatkaa. 

Pariskunta von Cräutlein muutti vanhaan kyläkouluun pian kymmenen vuotta sitten. Yhteyksiä Inkooseen ei ollut ennestään, mutta he saivat lämpimän vastaanoton. Naapuri auttoi kunnostamaan rakennuksen putket, toinen jeesasi sähkötöissä ja kolmas lahjoitti säkillisen perunoita. 

– Ette usko, miten hyvin meidät otettiin vastaan, sanoo Maria painokkaasti.

Holken 4
Toimivat naapuruussuhteet. Pekka von Cräutlein esittelee Tove Janssonin nimikirjoituksella varustettua kirjaa ”Vem ska trösta Knyttet?” (Kuka lohduttaisi Nyytiä?), jonka he ovat saaneet edesmenneen presidentin ja tähteläläisen Mauno Koiviston tyttäreltä, Assi Koivistolta.

Ja Inkoo on saanut moninkertaisesti takaisin. Pariskunnasta on tullut paikkakunnan lähettiläitä ja tammikuun 2019 matkamessuilla kansainvälinen International Hostel Organization (IHO) esittelee heidät salaisena aarteena. 

TEKSTI & KUVAT: Benjamin Lundin


Palaa otsikoihin



Viimeksi muokattu: 5.12.2018
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje