Perinteikäs Inkoo

Nappaa talteen maukkaan Inkoon limpun resepti!

Ainekset & ohje

• 1 l piimää (tai tuoremehua maidottomaan limppuun)
• 3 dl ruisjauhoja
• 3 dl leseitä
• 3 dl mallasta (Tuoppi)
• 2 palaa hiivaa
• 3 dl siirappia
• 1 rkl suolaa
• 10-13 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva ja lisää hieman lämmitetty neste.Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna taikinan nousta 1,5 tuntia. Taikina saa olla melko löysää. Kaada taikina kolmeen voideltuun leipävuokaan. Paista 1,5 tuntia 175 asteisessa uunissa. Voitele leivät siirapilla tunnin paistamisen jälkeen.

Ruoalla on aina ollut merkittävä osa Inkoossa, myös historiallisesti katsottuna. Peruna on nykyään tuttu näky suomalaisessa ruokapöydässä, mutta näin ei ole aina ollut. Sanotaan, että Suomen ensimmäiset perunat sekä tomaatit viljeltiin Inkoossa, Fagervikin ruukilla. Peruna tuli 1730-luvulta Saksasta Suomeen Fagervikin ruukin saksilaisten työntekijöiden mukana.

Peruna kuuluu myös Inkoon kunnan perinneruokaan, perunapuuroon. Perunapuuroa tai inkoonpuuroa, kuten sitä myös kutsutaan, tarjoillaan vuosittain heinäkuussa pidettävillä käsityöläispäivillä.

Inkoonpuuroa varten tarvitset:

• 2 litraa perunoita
• 1 1/2 litraa vettä
• 1 tl suolaa
• 4-6 dl karkeita ruisjauhoja

1. Kuori ja paloittele perunat.
2. Kiehauta vesi, lisää perunat ja suola ja keitä perunat pehmeiksi.
3. Kaada keitinvesi talteen.
4. Soseuta perunat ja lisää keitinvettä.
5. Kiehauta ja sekoita mukaan ruisjauhot. Hauduta puuroa alhaisella lämmöllä ½-1 tuntia. Sekoita silloin tällöin.
6. Tarjoile vastakeitettynä voisilmän ja maidon kera. Kylmä puuro on hyvää paistettuna.

Säv. Bo Beijar, 1981
Suomenkieliset sanat: Mika Rekola, Hanna Tolonen, Maija Karjalainen ja Saana Karjalainen

Kesällä kutsuu musiikki meitä jälleen Inkooseen,
sataman kasvot, purjeet ja mastot, kätten taidoista kertovat työt.
Sua kotiseutu, mä aina kaipaan, mä missä kuljenkin.
On täällä kultainen kotimme, uskomme, toivomme, paikka oot parahin!

Kun auringon nousuun herätä me saamme
ja aamuinen usva hiljaa haihtuu pois,
niin laineiden laulun lintuin kanssa jaamme
ja silmissä siintävät salmet, saaret, luodot nuo.

Sä olet Inkoo, sä olet Inkoo, helmi saariston,
ja merituulen, kun kutsun kuulen, sun luoksesi taas tullut on.
Mä sua lemmin, mä sua kaipaan ja suven riemut kanssasi jaan.
Sun viljapeltojes kultaa ja tuoksuvaa multaa mä talvella muistella saan.

Kun auringon nousuun herätä me saamme
ja aamuinen usva hiljaa haihtuu pois,
niin laineiden laulun lintuin kanssa jaamme
ja silmissä siintävät salmet, saaret, luodot nuo.

Sä olet Inkoo, sä olet Inkoo, helmi saariston,
ja merituulen, kun kutsun kuulen, sun luoksesi taas tullut on.
Mä sua lemmin, mä sua kaipaan ja suven riemut kanssasi jaan.
Sylissäs suojan kun suot, meille onnea tuot, sinä huomiseen valoa luot.

Inkoon valssin nuotit(avautuu uuteen ikkunaan) ja sanat(avautuu uuteen ikkunaan).

Inkoon nimikkokukka on lemmikki.

Ingå Marthaförening teki 1992 aloitteen Inkoon nimikkokukan valitsemiseksi ja kunnansihteeri Birgitta Johanssonin ehdottaman lemmikin katsottiin sopivan tarkoitukseen erinomaisesti.

Kukka kuuluu Myosotis -sukuun, jonka lajien kukkien väritys saattaa vaihdella. Inkoon nimikkokukka on monivuotinen laji Myosotis scorpiodes tai Myosotis palustris.

Inkoon nimikkokukka esiteltiin virallisesti Käsityöläispäivänä 11. heinäkuuta 1992. Ingå Marthaföreningin silloinen puheenjohtaja Birgitta Grönvik totesi tilaisuudessa:

 ”Tämä on Ingå Marthaföreningin lahja Inkoolle ja inkoolaisille – toivomme, että sitä voidaan käyttää tunnuksena ja symbolina eri yhteyksissä.”

Lemmikin ruotsinkielinen nimi ”förgätmigej” 

Carl von Linnén mukaan kukka sai nimen seuraavasti:
Kukka kasvoi puutarhassa monen muun kasvin joukossa. Muita kehuttiin, koska jotkut olivat hyödyllisiä, toiset taas hyväntuoksuisia. Mutta tätä yrttiä ei kukaan huomannut, koska se oli niin pieni. Silloin se sanoi: Älä unohda minua! (Förgät mig ej!)

Toinen selitys, joka on peräisin Itävallasta:

Olipa kerran ritari, joka oli neidon kanssa kävelyllä Tonavan rannalla. Yhtäkkiä neito huomasi sievän, pienen, sinisen kukan, joka kasvoi kaukaisella luodolla virran varrella. Ritari meni luodolle poimimaan kukkaa, mutta liukastui. Pudotessaan hän ojensi kukan rakastetulleen ja huusi: Älä unohda minua! Neito antoi sen kukalle nimeksi ja istutti kukan ritarin haudalle.