Siirry sisältöön

Osallistu ja vaikuta

Inkoolaisena sinulla on useita mahdollisuuksia vaikuttaa kunnan päätöksentekoon. Ei vain äänestämällä joka neljäs vuosi järjestettävissä kuntavaaleissa, vaan päivittäin.


Sinun kuntasi – sinun päätettävissäsi

Oikeusministeriö ylläpitää kahta palvelua, jossa voit tehdä erilaisia aloitteita. Voit myös täyttää palautelomakkeemme(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ja antaa kunnalle risuja tai ruusuja.  

Kunnantalon ovet ovat aina avoinna virka-aikana. Tule juttelemaan, jos jokin asia askarruttaa!  

Kunnan asukkaana voit vaikuttaa

Kunnan asukkailla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Kuntalaisaloitteen tehdäksesi sinun tulee olla kunnan jäsen. Myös alle 18-vuotias voi tehdä kuntalaisaloitteen.

Kuntalaisaloite.fi-verkkopalvelussa voit tehdä kuntalaisaloitteita sekä kannattaa ja seurata muiden tekemiä aloitteita.

Kirjaamme aloitteen saapuneeksi kuntaan ja toimitamme sen edelleen asianomaiselle kunnan viranomaiselle. Lähetämme tiedon asian vireillepanosta antamaasi osoitteeseen.

Vaikuta lainsäädäntöön

Kansalaisaloitteella voi vaikuttaa lainsäädäntöön.

Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa. Käytä palvelua  Kansalaisaloite.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Inkoon kunta käyttää Deltagon Sec@GW-ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. Viestien vastaanottaminen ei edellytä tietokoneellesi asennettavia ohjelmia. Saat sähköpostiisi ilmoitusviestin, jossa on linkki, jota kautta pääset lukemaan viestin selaimellasi. Avautuvan ohjelmiston kieli on sama kuin selaimesi oletuskieli. Voit vaihtaa kielen ruudun oikeassa yläkulmassa.

Luottamuksellisen viestin lähettäminen

Deltagon Sec@GW-ohjelmiston avulla myös sinä voit lähettää luottamuksellisen viestin Inkoon kunnalle. Lähettääksesi viesti, avaa selaimella osoite https://securemail.inga.fi/(siirryt toiseen palveluun)

Täällä sinun pitää ensin rekisteröidä sähköpostiosoitteesi sallittujen lähettäjien listalle. Kirjoita sähköpostiosoitteesi ”Lähettäjä”-kenttään ja paina ”Jatka”-nappia.

Saat sähköpostiisi rekisteröintiviestin. Siinä olevan linkin kautta pääset kirjoittamaan viestiä. Linkki on voimassa 10 päivää, jonka jälkeen rekisteröinti on suoritettava uudelleen.

Yksityiskohtainen ohje löytyy alta: