Asuminen
Inkoo tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia! Tänne olemme koonneet käytännöllistä tietoa ja hyviä neuvoja asumisesta Inkoossa.
Osion sisältö
Jätehuolto ja kierrätys
Pidetään Inkoo yhdessä siistinä! Lue lisää jätehuollosta ja kierrätyksestä.
Lue lisääOmakotiyhdistys
Inkoon Omakotiyhdistys(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) tarjoaa mm. talonmiespalveluja ja vuokraa välineitä ja koneita jäsentensä käyttöön. Yhdistys ottaa myös kantaa Inkoon asuinympäristöä ja jäseniään koskeviin kunnallisiin asioihin.
Kyläyhdistykset
Degerbyn, Tähtelän ja Barösundin kylillä on omat kyläseuransa.
Kyläyhdistykset työskentelevät omien kyläyhteisöjensä hyväksi ja oman kylän profiloimiseksi.
Degerbyn kyläyhdistys(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) ylläpitää Degerby Igor Museoa, ja sillä on oma kunnalta vuokrattu kylätoimisto, Rosenberg. Kyläyhdistys on esimerkiksi varustanut Degerbyn keskustan leikkipuiston, julkaissut paikallishistoriasta kertovia kirjoja ja vetänyt EU-hankkeita. Lisäksi yhdistys osallistuu vuosittain Degerbynpäivän järjestämiseen.
Tähtelän kyläyhdistys(siirryt toiseen palveluun) järjestää toimintaa kyläläisten viihdykkeeksi, esimerkiksi jouluaskartelua, keskusteluiltoja, pyöräilykyläkierroksia ja talkoita. Tähtelänpäivä on yksi kylätoimikunnan vuosittaisista tapahtumista.
Barösundin kylätoimikunta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) perustettiin 1995. Toimikunta järjestää vuosittain Muinaistulien yön, Barösundinpäivän ja kesätorin.
Pese mattosi kirkonkylän matonpesupaikalla.
Ympäristön ja meriveden tilaan voi vaikuttaa arjen pienillä valinnoilla. Matot on paras pestä kunnan Lilluddintien ja Lääkäritien risteyksen vieressä olevalla pesupaikalla.
Matonpesuvedet johdetaan viemäriin sen sijaan, että ne valuisivat käsittelemättöminä mereen. Käytettävissä on juokseva vesi, vesialtaat, mukavat matonpesupöydät ja kuivaustelineet. Parasta on mankeli, jolla matosta voi puristaa enimmät vedet kuivumisen nopeuttamiseksi.
Älä käytä voimakkaita pesuaineita. Paras valinta on perinteinen mäntysuopa.