Yksinpurjehtija sai seuraa Inkooseen
Inkoon vierassatamaan kiinnittyy kesällä monia pitkänmatkan vieraita. Me käymme rannalla kuuntelemassa heidän tarinoitaan.
Purjehdus vastatuuleen on äärimmäinen koettelemus suhteelle. Purjehdusvene Maguitan saapuessa Inkoon satamaan merenkävijöiden hymyt ovat kuitenkin leveät.
Maguita on juuri kiinnittynyt vierassataman laituriin, ja Risto Silvast kulkee rakkaudella kulutetun purjeveneen yli nopeudella, joka kertoo vuosien veneilykokemuksesta. Jalat löytävät paikkansa ilman, että hänen tarvitsee katsoa niihin. Silvast tuntee tämän neljä kymmentä vuotta vanhan paatin perusteellisesti.
Maguita on Bluebird 25, ja se on rakennettu Turussa ennen kuin ensimmäinen Star Wars -elokuva on edes pyörinyt elokuvateattereissa. Nimi on kreikkalainen naisennimi, ja se tarkoittaa helmeä.
– Olen purjehtinut lapsuudesta asti, kertoo Risto Silvast, kun olemme hetkeä myöhemmin istuutuneet haalistuneen sinisille venetyynyille, joiden tupsut ovat aikanaan olleet valkoisia.
Erityinen matka
Tämä matka on kuitenkin erityinen hänelle. Nyt on nimittäin ensimmäinen kesä, kun hänen rakkaansa Anu Reiman on mukana matkalla.
– Olen purjehtinut hieman kotona Keski-Suomessa, mutta ainoastaan järvissä, Anu sanoo.
Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun hän vierailee Länsi-Uudenmaan salatussa helmessä, Inkoossa. Anu on ehtinyt tähän mennessä nähdä vain vierassataman ja joen, mutta jo muutaman minuutin jälkeen hän uskaltaa antaa lausunnon:
– Tämä on erittäin viehättävä ja mukava paikka.
Risto on kääntynyt Inkoon vierassatamassa monia kertoja vuosien aikana. Hän kehuu sitä, kuinka helppoa laituriin kiinnittyminen on veneellä.
Vieraspaikoille on merkitty selvästi teksti ”vieras”, joten väärälle paikalle kiinnittymisestä ei ole riskiä. Minulle on käynyt niin muissa satamissa. Täällä on aina tilaa, ja vessat ovat aina siistejä ja raikkaita – ne ovat tärkeimmät asiat.
Ei riitoja
Normaalisti Jyväskylässä asuva pariskunta lähti liikkeelle Helsingistä. Heidän määränpäänsä on Byholmen, joka sijaitsee lähellä Tammisaaren saariston Älgön luonnonsuojelupuistoa.
– Muutamalla tutulla on mökki siellä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun käymme siellä.
Vaikka heillä on ollut alkumatkasta vastassaan voimakas vastatuuli ja vaikka purjehduksella eletään ja työskennellään aivan lähekkäin, vielä ei ole ollut riitoja. Eikä sellaisia näytä olevan luvassakaan. Pariskunta istuu lähellä toisiaan, tiiviisti. Tuntuu tahdittomalta kysyä, miten pitkään he ovat olleet yhdessä, mutta kehonkieli huutaa rakastumista jo kaukaa.
– Tämä on toiminut hyvin. Anu on innokas ja oppii nopeasti, sanoo Risto tyypillisellä lyhytsanaisella suomalaisella tavalla ja suuntaa kumppaniinsa lämpimän katseen, joka kertoo niin paljon enemmän.
– Onhan purjehtiminen hauskempaa yhdessä kuin yksin, hän jatkaa.
– Niin kuin useimmat asiat, sanoo Anu.
Kesätuuli saa meren lainehtimaan. Maguita keinuu meditatiivisesti. Jos ei tietäisi paremmin, voisi melkein kuvitella, että se huokaisee helpotuksesta.
”Mitä tekee näkinkengällä, jos sitä ei saa näyttää?”, kirjoittaa Tove Jansson kirjassaan ”Kuka lohduttaisi Nyytiä”.
Sama koskee täynnä muistoja olevaa kulunutta helmeä.
Teksti ja kuva: Benjamin Lundin
Lue lisää tarinoita satamasta
Saksalaiset purjehtijat ovat vaikuttaneita Inkoon vieraanvaraisuudesta
”Kaikki palvelut, joita venekansa tarvitsee”