Siirry sisältöön

Marraskuun hämärässä kaikki valo kohdistui lapsiin

Lapsen oikeuksien päivä.

Iloiset ja värikkäät lapset valaisivat harmaan
marraskuisen keskiviikkoaamupäivän, kun suuri joukko varhaiskasvatusikäisiä
lapsia kokoontui Lasten puun luokse juhlistamaan lapsen oikeuksien päivää.

Ennen tilaisuuden alkamista, lapset ehtivät
telmiä hetken kunnantalon viereisellä nurmikolla. Tämän jälkeen kaikki
kokoontuivat lasten puun ympärille. Osalla lapsista oli oikeiden aktivistien
tapaan jopa julisteet mukanaan. Tilaisuuden seremoniamestarina toimi
perhepäivähoidon Heidi Hindersson.

Koska lasten oikeudet täyttävät tänä vuonna 30
vuotta ja Lasten puu 1 vuotta, juhlallisuudet alkoivat laululla Ja må du leva – Paljon Onnea vaan.

Puheessaan Heidi Hindersson kysyi, olemmeko
tietoisia lasten oikeuksista vai onko vain pelkkä otsikko tuttu.

– Meidän pitäisi huomattavasti enemmän puhua
siitä, mitä yleissopimus lapsen oikeuksista pitää sisällään. Tarvitsisimme
Greta Thunbergin myös tälle alueelle, hän sanoi.

Muistin virkistämiseksi, voimme luetella lasten
oikeuksien neljä perusperiaatetta:

Hindersson kehotti päättäjiä myös huomioimaan
lasten oikeudet päätöksenteossa.

Tähän asti perhepäivähoito on ollut vastuussa
lapsen oikeuksien päivän järjestelyistä, mutta tästä lähtien järjestelyt vuorottelevat
varhaiskasvatuksen yksiköiden välillä. Arvonnan jälkeen (jonka paikalla ollut
Nauru tietenkin suoritti) selvisi, että Tiitiäiset Dalin päiväkodista vastaavat
järjestelyistä seuraavana vuonna.

Hieno tilaisuus päättyi yhteislauluun Ju mer vi är tillsammans – Näin kun
yhdess´ollaan
. Ja sitten mehua, pullaa ja ilmapalloja, jotka Ingå Lions
Club oli puhaltanut.