Siirry sisältöön

Jääkiekko ja muu elämä terveellisessä tasapainossa

Siru Lehtopelto jäähallissa.

– Tasa-arvon näkökulmasta on hienoa, että palkinnon
saa nainen ja kiva saada palkinto nyt, vaikka olen pärjännyt hyvin jo
aikaisemminkin.

Näin sanoo Siru Lehtopelto, 23, jääkiekon
Suomen mestari. Inkoon vuoden nuori urheilija on varsinainen tehopakkaus.
Hänestä huokuu taisteluhenkeä ja myönteisyyttä ja ehkä se on osasyy siihen,
että hänestä on tullut jääkiekon korkeimman sarjatason
kilpaurheilija , vaikka kotikunta onkin Inkoo.

– Jääkiekkoa voi ehdottomasti pelata, vaikka
asuu Inkoossa. Mutta se edellyttää vanhemmilta melko paljon, hän myöntää.

Sirun mielestä Inkoossa on yleisesti hyvät
edellytykset urheilla. Hän toivoo, että jääkiekkokaukalolle ja tenniskentälle
osoitetaan uudet paikat viipymättä, mikäli ne tulee siirtää pois Inkoonrannan
hankkeen tieltä.

– Tenniskentillä olen saanut hyvää korvaavaa
treeniä ja kaukalossa on aina kovia pelejä meneillään, joten vaikka se koskisi
vain yhtä henkilöä olisi harmillista, jos ne poistettaisiin kokonaan, hän
sanoo.

Siru aloitti pelaamisen jo kuusivuotiaana.
Inkoossa ei ole aivan tavallista pelata jääkiekkoa ja saattaa olla, ettei
Sirukaan olisi aloittanut, ellei hänen isänsä vanhana jääkiekkopelaajana olisi
rohkaisut häntä valitsemaan juuri kyseisen lajin.

Lehtopellon kolme sisarusta aloittivat
luistelukoulussa, ja kaksi nuorinta pelaavat edelleen jääkiekkoa; toinen
TPS:ssä ja toinen Bluesissa.

Sirusta tuli Suomen mestari keväällä ja on
saanut huomata, että ensimmäinen sija on näkynyt omalla tavallaan: kaikki
haluavat voittaa viime vuoden voittajan. Valtataistelu on selkeämpää.

– Esimerkiksi TPS:ää vastaan pelattu peli oli
meille haastava, sillä TPS ei pelaa yhtä järjestäytyneesti kuin me ja pelin
jälkeen kirjoiteltiin, että kärsimme mestaruuskrapulasta. Tosiasiassa olemme kuitenkin
hävinneet vain yhden ottelun tämän kauden aikana.

Siru asuu Tähtelässä, työskentelee Siuntiossa
ja pelaa jääkiekkoa Espoossa. Siru työskentelee tällä hetkellä viitenä-kuutena
päivänä viikossa, nykyään työntekijänä. Viime vuonna hän kokeili yrittäjänä
toimimista, mutta oli haasteellista panostaa täydellä sekä yritykseen että
jääkiekkoon.

– On helpompi yhdistää jääkiekko työelämään
työntekijänä. Sitä paitsi minulla on useimmiten aamuvuoro, joten iltaisin on aikaa
treeneille.

Tyypillisenä päivänä hän käy töissä, kuntosalilla
ja treeneissä.

– Suurimman osan päivästä olen siis
liikkeellä. Viime aikoina olen ajanut paljon autoa.

Kuinka korkealle tähtäät?

– Liigapelaajana olen luultavasti jo päässyt
niin korkealle, kuin se on minulle mahdollista. Maajoukkueessa pelaaminen
edellyttäisi suurempaa panostusta jääkiekkoon. Mutta haluan ylläpitää urheilun
ja muun elämän tasapainon. Haluan aina, että minulla on jotain johon turvautua,
jos minulta esimerkiksi katkeaisi jalka. Tämäkin on vakavaa, ja suuri panostus.
Jokaisesta voi aina tulla parempi pelaaja.

Lantioleikkauksen jälkeen hän oli jo
lopettamassa pelaamisen.

– Tarjosin palveluitani jo alempien lohkojen
joukkueille, mutta palauduinkin entiselleni ja leikkauksen jälkeen oli jopa
helpompi pelata.

Siru uskoo, että juuri vamman tai opiskelupaikan
takia hän saattaisi lopettaa pelaamisen. Mutta kiinnostuksen puutteen takia hän
ei tule lopettamaan.

– Vaikka kauden jälkeinen tauko on ihana, alan
nopeasti kaipaamaan takaisin. Me jääkiekkopelaajat olemme laumaeläimiä.

Inkoon sivistys- ja
hyvinvointilautakunta valitsi Siru Lehtopellon VUODEN NUOREKSI URHEILIJAKSI
2019. Tässä perustelut:

Siru
Lehtopelto pelaa jääkiekkoa Kiekko Espoo –seurassa. Siru voitti naisten jääkiekon suomenmestaruuden kaudella 2018-2019 Espoon
Bluesin joukkueessa. Hän on ollut mitaleilla aikaisemmillakin kausilla,
tyttöjen sekä naisten liigassa. Menestystä on tullut myös ulkomailla pelatuista
turnauksista.

Siru Lehtopelto, Sanni Åberg, Corinna Jälkö, Roope Auvinen

Siru Lehtopelto, Roope Auvinen, Corinna Jälkö ja Sanni Åberg. Kuvasta puuttuu Robin Sid.

Marcus Grönholmin stipendisäätiö
huomioi seuraavia lahjakkaita nuoria urheilijoita:

Robin Sid voitti Jalkapallon SM-kultaa IFK Mariehamnin
joukkueessa kaudella 2016. Hänet on nyt rekrytoitu Seinäjoen jalkapallokerhoon
pelaamaan Suomen korkeimmassa jalkapallosarjassa.

Tuore maailmanmestari Sanni Åberg (Energy dance center)
voitti äskettäin Acrobatic slow discon MM-kultaa, juniori sarjassa.

Corinna Jälkö (Energy dance center), on sinnikkäällä
harjoittelulla osoittanut jatkuvia tuloksia, viimeisimpänä saavutuksenaan
Artistic dance show pienryhmä EM-hopea. 

Roope Auvinen, Sjundeå IF:än moukarilupaus, valittiin
Suomen urheiluliiton Nuorten EM valmennusryhmään 2020.