Siirry sisältöön

Inkoo on maan viidenneksi paras kunta pitämään huolta yrityksistään!

Suomen Yrittäjien tuoreesta
Kuntabarometri-kyselystä selviävät yrittäjien mielestä parhaat kunnat yrittää
Suomessa. Inkoo sijoittuu sijalle 5 koko maassa.

Inkoossa yrittäjät arvioivat myönteisesti
päätöksenteon yrityslähtöisyyden, infrastruktuurin hoidon, elinkeinopolitiikan
aseman kunnassa ja yrityspalvelut.

– Työtä sen eteen on tehty ja hyvä vuoropuhelu
kunnan ja yrittäjien välillä on auttanut huomattavasti asiaa. Yrittäjyys on
todettu kunnassa tärkeäksi yli puoluerajojen ja yrittäjien merkitys pienten
kuntien työllistäjänä todettu merkittäväksi, Inkoon Yrittäjien puheenjohtaja
Ulla Gunnarsson sanoo Suomen Yrittäjille.

– Kyse on etenkin toimivasta ja tiivistä
yhteistyöstä. Kunnan tulee luoda edellytykset, jotta yritykset voivat kehittyä
ja menestyä, sanoo kunnanjohtaja Robert Nyman.

Tapaan heidät auringonpaisteessa yhdellä
Inkoon vierassataman maalaiturin uusista terasseista, jotka myös ne ovat
tulosta kunnan ja yritysten välisestä yhteistyöstä. Inkoonportti nostetaan
esille toisena esimerkkinä. Tällä hetkellä toteutettavaa projektia
suunniteltiin vuorovaikutuksessa yrittäjien kanssa, minkä seurauksena suurin
osa reilusta kymmenestä yritystontista varattiin heti.

– Yrittäjät ovat vaikuttuneita siitä, ett
valmiin tontin voi ostaa kohtuuhintaan kyseiseltä paikalta ja tarpeellisella
infralla, sanoo Gunnarsson. 

Inkoonportissa on vielä jäljellä muutama tontti.

Gunnarsson nostaa esille kunnan
hallintojohtaja Eija Taskisen, jonka tehokkuudesta johtuen Inkoo oli
ensimmäinen kunta läntisellä Uudellamaalla, joka maksoi koronatukea
yksinyrittäjille.

Inkoo menestyi pienten, alle 10 000 asukkaan
sarjassa. Inkoo sijoittui viidennelle sijalle sarjassa, jossa kilpailu on
kovaa; kyseisessä kokoluokassa on yli 200 kuntaa.

– Siksi tämä on merkittävää, sanoo Inkoon
yrittäjien puheenjohtaja Ulla Gunnarsson, joka toivoo menestyksen houkuttelevan
lisää yrityksiä Inkooseen, esimerkiksi juuri Inkoonportin yritysalueelle.

Lisätietoja:

Ulla Gunnarsson, Inkoon yrittäjien
puheenjohtaja, +358 500 784 615, staffansberg@kolumbus.fi

Robert Nyman, kunnanjohtaja, +358 40 149 3762,
robert.nyman@inga.fi