Inkoon Säästöpankkisäätiö tukee Muumileikkipuistoa ja kuntoportaita merkittävillä lahjoituksilla
Tulevana kesänä lapsilla on Inkoossa
mahdollisuus astua Tove Janssonin maailmaan, kun kirjaston viereen rakennetaan
uusi leikkipuisto. Lapsiperheiden vetonaula on kunnan suursatsaus, jonka
mahdollistaa Inkoon Säästöpankkisäätiön 75 000 euron antelias lahjoitus.
Kunnantalon ja kirjaston viereinen viheralue muuttuu
kesään mennessä satumaailmaksi. Kesäkuun loppuun mennessä sinne on rakennettu
aivan uusi leikkipuisto, jonka maamerkkinä toimii seitsemän metriä korkea
kolmikerroksinen Muumitalo. Toistaiseksi Suomessa on vain yksi vastaavanlainen
puisto ja se sijaitsee Kotkassa.
Leikkipuisto on kunnan ja Inkoon
Säästöpankkisäätiön välinen ainutlaatuinen yhteistyö. Säätiö tukee normaalisti
voittoa tavoittelemattomia yhdistyksiä.
– Olemme aikaisemmin välttäneet verottavan,
kuten kunnan tai seurakunnan, toiminnan tukemista. Mutta kuntien tilanne on
tällä hetkellä haastava. On paljon, jota ei voida toteuttaa ilman ulkoista
tukea.
Näin sanoo Monica Baarman-Henriksson, Inkoo
säästöpankkisäätiön asiamies.
– Kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen.
Ensimmäistä kertaa myönnetyt tuet ylittävät tuottomme. Mutta ennakoimme tämän
jo maaliskuussa ja budjetoimme normaalin jakelun mukaan sillä perustelulla,
että olemme jo monena vuonna yrittäneet ja onnistuneet valmistautumaan
huonompia aikoja varten.
Tänä vuonna säätiön myöntäminen tukien
kokonaissumma on 305 160 euroa. Tästä 75 000 euroa myönnettiin kunnan
uudelle leikkipuistolle ja 33 000 euroa kuntoportaille, jotka Pro Inkoo
toteuttaa. Tämä vastaa lähes 35 prosenttia säätiön myöntämästä
kokonaissummasta. Myös muut tuet, joita jaetaan lähes 40 eri yhdistyksille,
joilla on sidoksia Inkooseen, julkistetaan tänään.
Muutama vuosi sitten Säästöpankkisäätiön
korkeimman toimielimen, eli delegaation, luottamushenkilöitä pyydettiin
esittämään ideoita ja toiveita siitä, mitä säätiö voisi tukea.
– Silloin kylän keskustan ympäristön
piristäminen, Inkoon näkyvyyden parantaminen sekä liikkumiseen innostaminen
nostettiin esille. Sekä leikkipuisto että kuntoportaat edustavat näitä toiveita,
sanoo Baarman-Henriksson.
– Yhteistyö on ilahduttavaa, etenkin näinä
muuten synkkinä aikoina. Tämä on eräänlainen joululahja inkoolaisille;
inspiroiva paikka keskellä kylää, joka myös houkuttelee vierailijoita
Inkooseen. Olemme iloisia, että saamme tukea jotakin pysyvää. Edustamme tällä
tavalla myös kunnan iskulausetta ”Iloinen Inkoo”.
Säästöpankkisäätiön päätös tukea
kuntoportaiden rakentamista Pappilanmäelle antaa yhdistykselle Pro Inkoo
loistavan taloudellisen alkupääoman ja on suora edellytys sille, että
rakentaminen voidaan käynnistää jo tulevana keväänä, huhti-toukokuussa.
Portaat on suunniteltu ja piirretty maastoon
Galleria Karaijan läheisyyteen ja kaikki tarvittavat luvat on jo myönnetty.
Kaikille ikäryhmille suunnitellut kuntoportaat, Inkoon keskustan piristäminen
sekä Pappilanmäen maastoon pääsyn mahdollistaminen ovat herättäneet
kiinnostusta.
– Koska osa rahoituksesta edelleen puuttuu,
toivomme, että tämä tuki saa muutkin Inkoolaiset yritykset kiinnostumaan
Iloisen Inkoon kuntoportaiden rakentamisesta, sanoo Pro Inkoon
varapuheenjohtaja Jochim Donner.
Donner lupaa kaikille yhteistyökumppaneille
näkyvyyttä monella eri tapaa. Etenkin portaiden alussa olevalla taululla ja
askelmilla sekä kahdella terassilla.
Kunnalla säätiön työtä ja tukea arvostetaan ja
siitä ollaan kiitollisia.
– Olimme päättäneet rakentaa leikkipuiston
keskustaan, mutta tämän tuen myötä, siitä tulee jotain tavallisuudesta
poikkeavaa. Kunta saa erityisen mukavan paikan nuorimmilleen ja samalla puisto
parantaa kylän vetovoimaisuutta retkikohteena. Koska säätiö sen lisäksi tukee kuntoporrashanketta,
tämän vuoden tuet tulevat koskemaan lähes kaikkia kuntalaisia. Suurkiitos
Inkoon Säästöpankkisäätiölle, sanoo kunnanjohtaja Robert Nyman.
Lisätietoja:
Monica Baarman-Henriksson, asiamies, Inkoon
Säästöpankkisäätiö, monica.baarman-henriksson@niemico.fi, 040 502 6852.
Robert Nyman, kunnanjohtaja, Inkoon kunta, robert.nyman@inga.fi,
Jochim Donner, varapuheenjohtaja, Pro Inkoo ry, jochim.donner@yahoo.fi, Pro Inkoo