Siirry sisältöön

Inkooseen syntyy uusia asumismuotoja

Havainnekuva Asunto Oy Inkoon Katajakalliosta.

Rivitaloprojektin havainnekuva.

Veljesten Hendrik ja Christoffer Enbergin rivitalohanke täydentää kunnan pyrkimystä tarjota erilaisia asumisvaihtoehtoja Inkoossa. Tällä hetkellä Heimgårdintiellä sijaitsevalla tontilla ovat käynnissä kaivuutyöt ja 18 asunnon ennakkomarkkinointi on käynnistynyt.

Ajatus on yhdistää vaivaton asuminen asuntoyhtiössä, mutta luoda tunne omassa talossa asumisesta. Siksi muun muassa eteläisimmän päädyn isoimmilla asunnoilla on tilavat terassit ja suhteellisen isot pihat. Kaikilla asunnoilla on takapiha etelään ja viheralue asuntojen edustalla.

– Talojen välissä on myös tavallista enemmän tilaa, sanoo Hendrik Enberg.

Rivitalojen 18 asuntoa on jaettu kuuteen 42,5 neliömetrin kaksioon, kuuteen 55,3 neliömetrin kaksioon sekä kuuteen 68,9 neliömetrin kolmioon, joilla kaikilla on oma sauna. Kolmiot sijaitsevat kahdessa eteläisimmässä talossa, joista on näkymä peltomaisemaan, isommat kaksiot niiden yläpuolella ja pienemmät kaksiot lähimpänä tietä. Tontille rakennetaan myös autokatos 18 autolle ja sen lisäksi kahdeksan pysäköintipaikkaa.

Asunnot rakennetaan yhteen tasoon, jotta ne soveltuvat henkilöille kaikissa elämän vaiheissa. Pohjaratkaisu on avoin, yhdistetyllä keittiöllä ja olohuoneella. Pihalle päin olevat ikkunat ovat suuret, mutta eivät ylimitoitetut.

– Halusimme talojen olevan moderneja, mutta sopivan maalaismaisemaan, sanovat veljekset.

Hendrik ja Christoffer Enberg työmaalla.

Hendrik ja Christoffer Enberg työmaalla josta kauniit näkymät pellolle.

Veljekset Enberg ovat olleet rakennusalalla ensimmäisistä kesätöistä lähtien. He ovat jo pitkään puhuneet asuntohankkeen toteuttamisesta kotikunnassa ja vastaavaa uudistuotantoa ei kaiketi ole toteutettu Inkoossa reiluun kymmeneen vuoteen.

– Olemme rakentaneet täällä ja tunnemme inkoolaiset, alan ammattilaiset ja markkinan. Oli luonnollista toteuttaa ensimmäinen hankkeemme täällä heti kun meillä oli tarpeeksi kokemusta ja sopiva tontti. Inkoossa on hyvä draivi ja Inkoosta ollaan kiinnostuneita.

Hankkeen takana on myös toinen ajatus.

– Haluamme tarjota nuorille mahdollisuuden hankkia ensimmäinen asunto kohtuullisen hintaan Inkoosta. Se voi olla tapa saada heidät pysymään paikkakunnalla.

Alkuperäinen ajatus oli rakentaa vuokra-asuntoja, koska vuokra-asuntojen kysyntä on ollut Inkoossa merkittävä, mutta erinäisistä syistä johtuen asunnot myydään osakehuoneistoina. Mahdollisuus vuokraamiseen on kuitenkin olemassa.

– Merkittävä osa ostajista tulevat vuokraamaan asuntonsa. Ja kaikki asunnot, joita emme saa myytyä, laitetaan vuokralle. Kannattaa siis vain ottaa yhteyttä.

Yksi pieni harvinaisuus on, että asuntojen yhteydessä olevat varastot tulevat olemaan lämpimiä, eivätkä kylmiä kuten normaalisti. Sen lisäksi halutaan tarjota paikalla rakennettuja kodikkaita taloja, erinomaista käsityötä ja kosteusteknisesti turvallisia ratkaisuja.

– Haluamme olla mahdollisimman ekologisia, joten siksi sähkö- ja LVI-tekniikkaa suunnitellaan vielä.

Hanke on edennyt hyvin ja kunnan viranhaltijoille halutaan jo tässä vaiheessa kohdistaa suuri kiitos.

– On ollut ilo tehdä yhteistyötä Inkoon kunnan kanssa, maakaupasta lähtien myönnettyyn rakennuslupaan asti. Olemme ymmärtäneet toistemme tarpeet, sanovat Enbergit.

Kiinteistöt valmistuvat joulukuussa 2022.

Keskustan kupeessa sijaitseva Västerkulla-Heimgård -alue oli edellisvuonna suosittu. Parin sadan metrin päässä Enbergien hankkeesta sijaitsevan Länsikaaren kaikki seitsemän tonttia myytiin tai varattiin.

Inkoon asuntomarkkinoilla tapahtuu tällä hetkellä paljon. Keskustassa Inkoon Keskustakehityksen ja rallitähti Marcus Grönholmin asuntohankkeen infran rakentaminen käynnistetään lähiaikoina. Inkoonrannan alueelle valmistuu kaksi korkealaatuista puukerrostaloa vuonna 2022. Suunnitelma kattaa myös myöhemmässä vaiheessa kolmannen kerrostalon ja pientaloja.

Inkoonrannan hanke tulee tiivistämään ja kaunistamaan Inkoon keskustaa samalla kun se pitkällä tähtäimellä luo edellytykset korkeatasoiselle asumiselle meren äärellä merinäköalalla.

Kunta pyrkii myös tekemään yhteistyötä toimijoiden kanssa, jotka voisivat parantaa kunnan vuokra-asuntotarjontaa, koska vuokra-asuntojen kysyntä on kunnassa suurta.

Kunnan panostus uuteen koulurakennukseen Kyrkfjärdenin koululle keskustassa tukee toivottavasti näitä hankkeita ja päin vastoin. Näiden rinnalla kunta pyrkii myös luomaan parhaat mahdolliset edellytykset joukkoliikenteen käyttämiselle ja kokee panostukset olemassa olevaan infraan, eli Rantarataan, merkittävänä osana tätä pyrkimystä.