Siirry sisältöön

Paalutukset ovat käynnistyneet Inkoorannassa

Paalutukset ovat käynnistyneet Inkoorannassa tällä viikolla (18). Paalutukset aloitetaan A-talosta, joka rakennetaan lähemmäs Kauppakeskus Strandia. Paalutustöiden arvioidaan kestävän noin viikon taloa kohti, joten työt valmistunevat viikolla 20. Kahdelle kerrostalolle on myönnetty rakennuslupa ja kolmatta suunnitellaan jo.

Talot paalutetaan noin 100 paalulla taloa kohti. Paalut ovat keskimäärin 20 metrin pituisia ja ne sijoitetaan noin metrin etäisyydelle toisistaan. Paalut toimitetaan alueelle noin 40 kuorma-autokuljetuksella. Paalutustyöt voivat jatkua iltaisin kello 18 asti.

Raskasta liikennettä tulee olemaan eniten toukokuussa. Koska aluetta on korotettava noin 2 metriä alkuperäisestä tasosta, alueelle tuodaan yhteensä 30 000 tonnia, eli 600 kuormallista maa-ainesta. Osa on kuitenkin jo toimitettu ja kuorma-autoliikennettä on pääasiassa päiväsaikaan.

Raskasta liikennettä ajatellen hankalin ja ahtain kohta on Rantatien ja uuden Matruusintien välinen risteys, joka sijaitsee terveyskeskuksen pysäköintipaikan läheisyydessä.

Paalutusmelun lisäksi, myös kuorma-autojen tyhjentämiset aiheuttavat melua. Toiminta saattaa myös aiheuttaa jonkin verran pölyä. Moderneilla kaivinkoneilla on myös varoitusääni, kun kone liikkuu tiettyihin suuntiin.

Äänekkäimpien työvaiheiden tulisi olla valmiita juhannukseen mennessä.

Aluetta ei ole mahdollista aidata kokonaan, joten kunta ja urakoitsijat muistuttavat, että oleskelu työmaalla on kielletty.