Siirry sisältöön

Inkoossa panostetaan liikuntaan ja ulkoiluun

Nya lekparken i I

Inkoon uusi leikkipuisto.

Inkoon kirkonkylää ja keskustaa kehitetään tällä hetkellä voimakkaasti. Tämä näkyy pienemmissä ja suuremmissa infrahankkeissa, jotka nyt ja tulevaisuudessa parantavat Inkoon viihtyvyyttä sekä Inkoolaisten että vierailijoiden näkökulmasta. Inkoon uusin ylpeyden aihe on keskustaan rakennettu Muumi-aiheinen puisto.

Lapsiperheille suunnatusta vetonaulasta on puhuttu Inkoossa jo pidemmän aikaa ja kuluneen vuoden aikana varmistui, että kunta voi paikallisen Säästöpankkiyhdistyksen avulla rakennuttaa upean ja ylellisen leikkipuiston Inkooseen.

Heinäkuun lopulla valmistuneesta puistosta löytyy jotakin jokaiselle. Muumikokonaisuuden lisäksi puistosta löytyy köysirata ja kiipeilytelineitä vanhemmille lapsille sekä hyönteisaiheinen alue pienimille lapsille.

– Puiston suuntaan olevan ikkunani ulkopuolella on ollut täysi tohina heti avaamisen jälkeen. On ollut ilahduttavaa nähdä puistossa myös muita ikäryhmiä. Puistossa on penkkejä ja pöytiä, joiden äärellä voi nauttia kupin kahvia tai lukea päivän uutiset, kertoo hyvinvointikoordinaattori Karolina Grop-Nordström.

Vapaa-ajantoimi on vastaanottanut paljon hyvää palautetta ja perheet viihtyvät puistossa.

– Puisto innostaa yhdessäoloon, leikkiin ja liikuntaan, joten se on täydellinen nähtävyys sijoittaa keskelle kylää, hän sanoo.

Puiston avajaiset on pandemiatilanteesta johtuen siirretty myöhempään ajankohtaan, mutta puistossa saa kuitenkin leikkiä kaikkina päivinä. Puisto sijaitsee osoitteessa Rantatie 2, Inkoo.

Motionstrappan i Ingå. Inkoon kuntoportaat.

Inkoon kuntoportaat.

Aikaisemmin kesällä Inkoon keskustaan valmistui toinen vetonaula, Prästgårdsbergetin kuntoportaat. Aktiivinen Pro Inkoo – yhdistys on vastannut hankkeesta, jonka rahoitukseen ja toteuttamiseen on osallistunut useampi paikallinen toimija. Kauniit portaat tarjoavat hyvän treenin lisäksi myös upean näköalan. Portaat löytyvät osoitteesta Bollstantie 5.

Keskustan tuntumassa sijaitsevan kuntoradan alueelle rakennetaan tällä hetkellä toisen aktiivisen yhdistyksen, Ingå IF:n, toimesta ns. fitness track-esterataa. Esteradan arvioidaan valmistuvan elokuussa.

Ennusteen mukaan Inkoon asukasluku on kasvanut lähes 60 asukkaalla vuoden alusta alkaen. Myös kunnan houkuttelevat tontit ovat käyneet hyvin kaupaksi. Tällä hetkellä Inkoossa on käynnissä useita uusia asuntohankkeita. Toiveena on, että kaikki uudet ja vanhat Inkoolaiset voivat nauttia Inkoon erinomaisista liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksista.

Kävijöille suosittelemme Inkoon joukkoliikennettä. Bussiliikennettä on kehitetty monipuolisesti puuttuvan junaliikenneyhteyden sijaan. Useampi bussivuoro toimii kuitenkin liityntäyhteytenä Rantaradan junavuoroihin. Lisätietoa löytyy osoitteesta Matkahuolto.fi