Inkoon kunta tuomitsee Venäjän hyökkäyksen ja osoittaa tukensa Ukrainalle
– Venäjän toimet Ukrainassa ovat hyökkäys
vapaata maailmaa vastaan ja vastoin kaikkia periaatteitamme. Ajatuksemme ovat
Ukrainan kansan luona, sanoo kunnanjohtaja Robert Nyman.
Osoittaaksemme tukemme Ukrainalle näinä
vaikeina aikoina, kunta on ryhtynyt valmisteleviin toimiin, jotta kunta voi
ottaa vastaan apua tarvitsevia. Tulemme myös käyttämään Ukrainan värejä
visuaalisessa viestinnässämme.
Kunta on muun muassa selvittänyt hätämajoituskapasiteettinsa
ja toteaa, että kunnalla on tarvittaessa valmius majoittaa nopealla
aikataululla noin 30–50 Ukrainasta saapuvaa pakolaista Ingakotiin. Tämä
edellyttää, että Ingakoti arvioidaan toiminnalle soveltuvaksi ja turvalliseksi.
Samaa toivottiin myös maanantaina jätetyssä valtuustoaloitteessa, jossa lisäksi
nostettiin esille, että kunnan tulee tarjota apua ja tukea mahdollisille
kriisialueelta tuleville.
On ilahduttavaa, että Inkoossa
yksityishenkilötkin ovat näyttäneet hyvää esimerkkiä ja jo tarjonneet apua
ukrainalaisille.
Lasten näkökulmasta tilanne voi olla
hämmentävä ja epämiellyttävä ja kouluissa keskustelemme asiasta lasten kanssa
opetushallituksen ohjeiden mukaisesti. Kouluissa opettajat käsittelevät aihetta
eri tavoin riippuen ryhmästä, lasten iästä ja lasten kysymyksistä. Tarvittaessa
oppilashuolto otetaan tueksi sekä yksittäisten oppilaiden kohdalla että
ryhmissä. Tärkeintä on, että lapsilla on turvallinen ympäristö, jossa he voivat
puhua heitä huolestuttavista asioista.
Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu suoraa
uhkaa, mutta Ukrainan tilanne saattaa vaikuttaa Suomen yhteiskunnan
toimintoihin. Kotitalouksien varautumisesta on suuri apu yhteiskunnalle ja
ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Lisätietoa siitä, miten kotitaloudet voivat varautua
häiriötilanteisiin löytyy osoitteesta: www.72tuntia.fi.