Siirry sisältöön

Yhteenveto kunnanhallituksen kokouksesta 12.9.2022

Kunnanhallitus kokoontui eilen. Kokouksessa hyväksyttiin muun muassa toimintaohjelma häirinnän ja epäasiallisen kohtelun käsittelyyn.

Hallitus aloitti myös keskusta-alueen kehittämis- ja käyttösuunnitelman laatimisen. Ajatuksena on tarjota entistä joustavammin tilaa yritysten, järjestöjen ja muiden toimijoiden erilaisille toimintamuodoille keskustassa, ja siten elävöittää aluetta. Työ tämän parissa jatkuu ja valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Liikerakennuksen suunnitteluvaraus nykyisen paloaseman läheisyyteen hyväksyttiin ja hallitus keskusteli myös maa- ja asuntopoliittisesta ohjelmasta ja sen toteuttamisesta.

Löydät koko esityslistan täältä.