Kyytiläisen kuulumisia: Inkoon joukkoliikenne palvelee hyvin myös kansanedustajan työssä
Inkoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Henrik Wickström päätti ensimmäisenä työpäivänään eduskunnassa matkustaa bussilla Inkoosta Helsinkiin. Wickström on tottunut käyttämään bussia jo entuudestaan.
-Edustajantyössä suositaan julkisia. Aina tämä ei ole mahdollista, mutta meillä menee sen verran paljon joukkoliikennevuoroja Inkoon ja Helsingin välillä, joten joukkoliikenteen käyttäminen on mahdollistaa. Bussissa on myös aikaa kerätä ajatuksia ja vastata sähköpostiviesteihin sekä muihin yhteydenottoihin, mikä on tärkeä osa omaa työtäni, sanoo Wickström.
Wickström näkee, että Inkoon joukkoliikenne on kehittänyt hyvään suuntaan. Hän toivoo, että yhä useampi käyttäisi joukkoliikennettä. Samalla hän toivoo, että Länsi-Uudenmaan seudun sisäinen liikenne parantuisi.
-Meillä on todella edullinen kuukausilipputuote (esim. Helsinki-kuukausilippu 120 euroa kuussa). Se tulee muuttumaan sähköiseksi lähitulevaisuudessa, mistä on etua inkoolaisille. Näin kuukausilipun hankinnasta tulee helpompaa. Vaalikentillä oli kiva kuulla palautetta niin Raaseporista, Siuntiosta kuin Kirkkonummeltakin liittyen joukkoliikenteeseemme, sanoo Wickström.
Wickström toimii Inkoon joukkoliikennetyöryhmässä yhdessä Elina Ahteen (vihr.) sekä logistikko Juha Heikkisen ja viestintä- ja elinvoimapäällikkö Mikael Wacklinin kanssa. Ryhmä kokoontuu n. viiden viikon välillä puhumaan joukkoliikenneasioista.
-Nyt mietimme alueellista liikennetapajärjestelmää sekä tulevan syksyn hankintoja. Laadimme tänä vuonna myös uuden joukkoliikennesuunnitelman, päättää Wickström.