Yhteenveto kunnanhallituksen kokouksesta 8.5.2023
Kunnanhallitus kokoontui eilen 8.5.2023. Melko pitkällä esityslistalla oli mm. tapahtumatukihakemus, kaavoituskatsaus 2023 ja Inkoon kulttuuritalo.
Hallitus päätti myöntää yhteensä 5 500 euron avustuksen paikallisten ravintola- ja kahvilayrittäjien ryhmälle, joka aikoo järjestää kesän aikana kolme saman konseptin omaavaa tapahtumaa kunnan torialueella Inkoon keskustassa. Hakemus löytyy alta liitteenä.
Kaavoituskatsaus 2023 hyväksyttiin. Katsauksen mukaan kunnan tavoitteena on tänä vuonna edetä vireillä olevissa kaavoitushankkeissa seuraavanlaisesti:
- Bollstatie-Laiduntie, asemakaavaehdotus nähtäville, kaavan hyväksyminen loppuvuodesta
- Inkoon portti II, asemakaavan hyväksyminen
- Joddböle III, mantere kaavaluonnoksen ja tämän jälkeen kaavaehdotuksen nähtävillepano. Hyväksyminen vuoden loppuun mennessä
- Bergvalla III, asemakaavamuutoksen hyväksyminen
- Smeds II, asemakaavaluonnoksen nähtäville asettaminen
Kunnanhallitus päätti, että kulttuuritalon hanketyötä koordinoi tässä vaiheessa kunnanjohtaja ja että hänelle annetaan tehtäväksi laatia tarvittava yhteistoiminta- ja vuokrasopimus. Kunnanhallitus päätti lisäksi 3,1 miljoonan ulkoisen rahoituksen järjestämiseksi jättää hanketta varten avustushakemuksia kaikille tahoille, joiden voidaan ajatella haluavan tukea Inkoon kaksikielistä kulttuuri-investointia. Selvitys merkittiin muilta osin tiedoksi.