Siirry sisältöön

Rosk’n Rollin toimialueella siirrytään kuntien järjestämään lietekuljetukseen

Itä- ja Länsi-Uudellamaalla siirrytään kuntien järjestämään lietteiden kuljetukseen. Saostus- ja umpisäiliölietteiden kunnalliseen keräykseen siirrytään alue kerrallaan vuosina 2024–2026.

Kiinteistönomistaja on tilannut tähän asti säiliöiden tyhjennykset ja lietekuljetukset haluamaltaan palveluntuottajalta. Jatkossa ne tilataan kuntien omistamalta Rosk’n Roll Oy Ab:ltä. Käytännössä kuljetukset ja tyhjennykset hoitaa Rosk’n Rollin kilpailuttama kuljetusyrittäjä.

Länsi-Uudenmaan lietekuljetuksia koskeva ensimmäinen kilpailutus käynnistyy markkinavuoropuhelulla syys-lokakuun vaihteessa. Ensimmäisenä tyhjennykset alkavat Hangossa lokakuussa 2024. Seuraavana vuorossa on Raasepori tammikuussa 2025, josta edetään kunta kerrallaan kohti itää. Itä-Uudellamaalla kilpailutukset toteutetaan vuonna 2025. Pysyvän yhteysliikenteen ulkopuoliset saaristokohteet kilpailutetaan myöhemmin.

Tarjouksen voi tehdä myös yritysten yhteenliittymänä. Kuntien kehitysyhtiöt ovat valmiita tarjoamaan kuljetusyrittäjille apuaan tarjouskilpailuun osallistumisessa.

Ensimmäisen urakkakauden kesto on kolme vuotta. Jatkossa tarkoituksenmukainen sopimuskausi olisi jätekuljetuksista tuttu 5 + 2 vuotta. 

Rosk’n Roll on käynyt taustakeskusteluja runsaan puolentoista vuoden ajan alueilla toimivien kuljetusyrittäjien kanssa. Yrittäjien pitkäaikaista kokemusta lietekuljetuksista hyödynnetään kuljetusten suunnittelussa ja heidän näkemyksensä pyritään huomioimaan kilpailutuksessa. Rosk’n Rollista toivotaan mahdollisimman monien kuljetusyritysten osallistuvan myös markkinavuoropuheluun ja lisäksi tietysti itse tarjouskilpailuun.  Julkiset urakat ovat vakaata liiketoimintaa, joten tarjouksen jättämistä esimerkiksi osana yhteenliittymää kannattaa harkita vähemmälläkin kalustolla.  Toivari kehottaakin seuraamaan palveluiden hankintakanavaa Hilmaa.

Rosk’n Roll lähestyy asukkaita noin vuotta ennen keräyksen alkamista kirjeitse ja pyytää ilmoittamaan tiedot kiinteistöjensä jätevesijärjestelmästä sekä tyhjennysvälistä. Tietoja tarvitaan alueen lietteenkuljetusten suunnitteluun sekä viranomaisen käyttöön.  Tiedot voi ilmoittaa netissä tai kirjeen mukana tulevalla paperilomakkeella.


Kunnalliset lietekuljetukset pähkinänkuoressa