Yrittäjyyden ytimessä: Kotoisa Café Candis
Viehättävän kauppakeskus Strandin kätköissä sijaitsee Café Candis, jota pyörittää Marika Sontag ja hänen tyttärensä Christina Sontag. Me Inkoon kunnan viestintäveijarit kävimme ottamassa selvää, miten tässä jo 15 vuotta inkoolaisia palvelleessa kahvilassa arki oikein rullaa.
Kahvi tuoksuu jo ovelle asti, ja sisälle astuessa herkkujen määrä aiheuttaa ihastusta ja pientä ahdistusta – täällä on niin paljon mistä valita! Keskellä kaikkea hääräilevät emännät itse.
- Mitäkö teemme? Pyöritämme kahvilaa Inkoon kirkonkylällä! Tarjoamme kevyttä lounasta, paljon makeita herkkuja sekä tilauskakkuja, iloinen Marika kertoilee.
Vaikka kahvila availee oviaan arkisin “vasta” aamuseitsemältä, tietävät kanta-asiakkaat, että kahvia on tarjolla jo puoli seitsemästä lähtien.
- Meidät löytää täältä jo aikaisin aamulla. Myymme valtavasti aamukahvia puoli seitsemän ja seitsemän välillä, ihan kiirettä pitää! Välillä pojat odottelevat jo kuuden jälkeen ovella. Samat tutut kaverit löytävät aina tiensä tänne aamuisin vuodesta toiseen, mikä on todella hauskaa, naiset kertovat.
Marika ja Christina pyörittävät myös epävirallista kahden naisen hyvinkin pätevää infopistettä. Kahvilaan tullaan usein kyselemään kunnan uusimmista tuulista, kuten esimerkiksi sataman uudistuksesta, ruoppauksesta, uusista taloista ja muusta ajankohtaisesta tohinasta. Ei myöskään ole epätavallista, että heiltä kysellään kadonneiden avainten tai jopa aviomiehen sijaintia.
Kahvilan perustamisen ajankohtaa kysyttäessä pitikin fundeerata tovi, aika kun menee niin vikkelään.
Itse kauppakeskus valmistui vuonna 2007, ja Marika aloitti työt kahvilassa vuotta myöhemmin, minkä jälkeen hän ryhtyi vuonna 2009 yrittäjäksi ja otti ohjat haltuunsa.
Nopean laskennan jälkeen tulemme siihen tulokseen, että Marika on siis pyörittänyt kahvilaa kokonaiset 15 vuotta. Ensimmäiset kuusi vuotta hän johti yritystä yksin ennen kuin sai apukäsiä. Christina-tytär hyppäsi kelkkaan mukaan vuonna 2017.
- Saa kyllä olla hirmuisen iloinen, kun oma tytär on mukana auttamassa. Meidän ei edes tarvitse puhua niin paljoa, kun tiedämme mitä toinen ajattelee. Se on ihan fantastista, Marika nauraa.
Asiakkaita virtaa sisään ja Christina loikkii palvelemaan kakunnälkäisiä kuntalaisia vähän väliä.
Marika kertoo, että yhteisöllisyyden tunne kahvilassa on mieltä lämmittävä. Vaikka keskusteluita käydään välillä todella kovalla volyymilla, ei täällä ikinä riidellä. Mielipiteitä, puheenaiheita ja ajatuksia kyllä riittää!
Kahvilassa käy tietenkin myös yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät välttämättä aina liity mukaan keskusteluihin. He sen sijaan imevät itseensä tunnelmaa, kuuntelevat muita ja nauttivat ruoastaan. Tämä on inkoolaisten oma olohuone, ja siellä istuskelu kuuluu heidän arkirutiineihinsa.
- Parasta tässä työssä on sen monipuolisuus. Kanta-asiakkaat ovat kuin omaa perhettä! Jos emme näe heitä toviin, alamme kyselemään ympäriinsä varmistaaksemme, että kaikki on hyvin. Meillä on täällä useampia kantiksia, jotka ovat käyneet täällä jo monia vuosia, ja heille olemme järjestäneet esimerkiksi synttärijuhlia! Täällä on järkätty 60- ja 70-vuotisjuhlia kahvittelun merkeissä, jolloin “pojat” ovat saaneet ikiomat nimikkomukit. Kaikkihan näitä kuppeja saavat käyttää, ja monet ovat olleet mukana keräilemässä kuvia näihin mukeihin, Christina hymyilee.
Kun kahvilaa on pyörittänyt näin pitkään, piti meidän tietenkin kysäistä Marikan ja Christinan lemppariherkut. Vastaus tuli samantien naurun saattelemana: “Me emme syö enää mitään! Olemme maistaneet kaikkea. Sitä väsyy melko nopeasti itse tekemiin ruokiin, sillä maistelemme sitä tietenkin tehdessämme, ja kun ruoka on valmista, olemmekin jo syöneet.”
Jos Christina syö jotain, on se lounasta. Myös kuivakakut sekä pulla, varsinkin ihan tavallinen korvapuusti, uppoavat äitiin ja tyttäreen. Molemmat kehuvat inkoolaisen Malinkan leipomon herkkuja – siellä valmistetut pullat ja kuivakakut ovat hurjan herkullisia.
Kuvan toscakakku on yksi kahvilan kuuluisimmista houkuttimista. Hyvän päälle ymmärtävää väkeä soittelee Helsingistä asti ostaakseen kokonaisia kakkuja kotiin vietäväksi. Myös viikonlopun nostalgiset voileipäkakut herättävät ihastusta.
Kun vuosia on plakkarissa näinkin monta, voi vain kuvitella, mitä huikeita hetkiä kahvilassa onkaan koettu! Molemmilla supernaisilla tulee heti ensimmäisenä mieleen oopperalaulaja Heikki Orama, joka laulaa luikautti Marikan 50-vuotissynttäreiden kunniaksi. Myös kanta-asiakkaiden syntymäpäivät ja kesävieraiden keväinen ilmestyminen sekä poismuutto syksyllä saavat tunteet nousemaan pintaan.
- Meillä on myös harrastettu kahvilakudontaa aina keskiviikkoisin jo kahdeksan vuoden ajan! Täällä istuskellaan ja jutustellaan, kudotaan ja kahvitellaan. Meillä on myös ollut terapia-alpakoita sisällä kyläilemässä ja olemme aktiivisesti mukana erilaisissa tempauksissa.
Kerran esimerkiksi Marcus ajeli ympäriinsä ralliautollaan joulupukki kyydissä ja lapset laskivat mäkeä tässä kahvilan ulkopuolella. Se oli todella hauskaa! Myös Musik vid Havet on kiva tapahtuma, kun kylillä pyörii niin valtavasti ihmisiä ja tunnelma on mitä ihanin. Välillä on kyllä mukavaa, kun on hieman rauhallisempia päiviä seassa. Saa vetää henkeä. Vaikka täällä kahvilassa näyttää rauhalliselta, niin keittiössä kuhisee. Teemme valtavasti erilaisia tilauskakkuja ja suunnittelemme tulevaa, kuten nyt esimerkiksi joulua, Marika ja Christina muistelevat.
Lopuksi Marika muistuttelee, että Café Candiksesta ei lähdetä tyhjin vatsoin ulos. Mikäli lounas loppuisi kesken, tekevät Marika ja Christina jotain muuta hyvää tilalle. Tämä info kannattaakin laittaa korvan taakse.
Kodikas Café Candis on kahvila ihan kaikille. Tänne tullaan kuin omaan kotiin – koulutuksella, taustalla tai millään muullakaan ei ole tuon taivaallista merkitystä. Kahvilassa kaikki astiat, aterimet ja ottimet ovat erilaisia, aivan kuten me ihmisetkin. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita, juuri sellaisina kuin ovat!