Siirry sisältöön

Maria Sid ja Leena Lehtolainen Inkoon kulttuurikeskuksen suojelijoiksi 

Inkoon tulevan kulttuurikeskuksen suojelijoina toimivat Tukholman kaupunginteatterin johtaja Maria Sid sekä inkoolainen kirjailija Leena Lehtolainen. Inkoon kulttuurikeskushankkeen toteutumisesta tiedotettiin Inkoon kunnan ja Inkoon kulttuuriyhdistyksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Inkoossa 27.11.2023. 

Inkoon kulttuurikeskushanke koostuu Inkoon kunnantalon kunnostamisesta sekä sen yhteyteen rakennettavasta n. 200-paikkaisesta kulttuurisalista. Kulttuurisalissa tulee olemaan mm. elokuvatoimintaa, teatteritoimintaa, musiikkiesityksiä sekä erilaista harrastustoimintaa lapsille ja nuorille. Hankkeella halutaan panostaa inkoolaisten sekä seudun asukkaiden hyvinvointiin ja samalla vahvistaa kunnan elinvoimaa. Hankkeen mahdollistaa 2,85 miljoonan euron ulkopuolinen avustus koostuen eri säätiöiden tukipäätöksistä. 

– Uudessa kulttuurikeskuksessa saamme kuunnella musiikkia, katsella teatteri- ja tanssiesityksiä ja varmaan myös nauttia kirjallisuustapahtumista. Ja silloin meistä tulee vielä iloisempia täällä Inkoossa! Minulla on myös erittäin suuri kunnia toimija tämän kulttuurikeskushankkeen suojelijana yhdessä Maria Sidin kanssa, kertoo kirjailija Leena Lehtolainen.

Katso alta Leenan videotervehdys.

Hankkeen kummeina toimivat näyttelijä Christoffer Strandberg, oopperalaulaja Helena Juntunen, kapellimestari Jan Söderblom sekä esittävä taiteilija, inkoolainen sirkusklovni, Pekka von Cräutlein

– Olemme todella kiitollisia siitä, että näin moni on halunnut lähteä tukemaan tätä hanketta. Haluamme myös kiittää kaikkia rahoittajia, jotka ovat mahdollistaneet tämän hankkeen, toteavat Inkoon kunnan hyvinvointipäällikkö Marko Vaappo ja Inkoon kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Kim Juntunen. 

Inkoon kunnan puolella ollaan innoissaan hankkeesta, koska tämän toivotaan luovan lisää mahdollisuuksia tapahtumille ja harrastuksille. Yhteistyö kirjaston kanssa tulee olemaan merkityksellistä. Tavoitteena on, että kulttuurikeskuskokonaisuus valmistuu vuoden 2026 aikana.