Kolmikielinen kukkula pellolla
Olemme täällä sinua varten, osa 13: Degerby skola ja Degerbyn päiväkoti
Kuka johtaa terveyskeskusta? Millainen on kirjastonhoitajan työpäivä? Mitä kunnantalon virkamiehet oikein puuhaavat? Tämä artikkelisarja johdattaa Inkoon kunnan kulisseihin.
Degerby skola on kasvanut natisten 1960-luvun
rakennusvuosista, mutta pienen kyläkoulun tunnelma on tallella. Koulu muodostaa
yhdessä kaksikielisen Degerbyn päiväkodin ja Degerbyn sivukirjaston kanssa
sivistyskeskuksen, joka kasvattaa lapsia vaippaiästä teini-ikään.
Täytetty pöllö
vartioi valppaasti pientä sohvaryhmää, johon ovat asettuneet rehtori Magnus Ljungqvist ja Degerbyn päiväkodin
pedagoginen ohjaaja Marika Gröhn.
Lattialla on
punainen muovimatto, ja luokkien lämpimän puunväriset ovet kutsuvat. Degerby
skola on kaukana huippumodernista ja tyylipuhtaasta koulukompleksista. Alun
perin kahdesta erillisestä rakennuksesta koostunut koulu on sen sijaan orgaaninen
kokonaisuus, joka on laajentunut oppilasmäärän kasvun myötä.
– Olemme
pyrkineet säilyttämään pienen kyläkoulun tunnelman. Olemme laajamuotoinen pieni
koulu, sanoo Ljungqvist.
Hän tuli Degerby
skolaan 1995 lukuisista teatterikokoonpanoista tunnetun Barbro Backmanin ollessa rehtorina. Opettajia oli tuolloin vain
kolme, eikä Degerbyn päiväkotikaan vielä toiminut viereisessä rivitalossa.
– Siinä oli vahtimestarin
ja opettajien asuntoja, muistelee Ljungqvist.
Parenteesin jälkeiseen tarpeeseen
Degerby skola oli
tarpeen, kun Neuvostoliitto palautti Porkkalan vuokra-alueen 1956.
– Täällä oli
paljon rakennuksia ajalta ennen Porkkalan Parenteesia, mutta ei koulua. Degerby
skolan harjakaisia vietettiin 1961 ja
ensimmäisenä rehtorina toimi Fritz
Bergdahl. Ensimmäisenä talvena koulussa paleltiin, koska ikkunat olivat
huonot, sanoo Ljungqvist.
Marika Gröhn tuli
taloon 2012. Nyt hän johtaa neljää osastoa, kolmea ruotsinkielistä ja yhtä
suomenkielistä.
Hän kertoo kieliryhmien
yhteen saattamisen vaativan henkilöstöltä aktiivista työtä.
– Olemme huomanneet, että lapset eivät
leiki toistensa kanssa, jos emme tee aloitetta. Luulisi, että lapset leikkivät
yli kielirajojen, mutta niin ei ole. He pysyvät erillään omasta tahdostaan,
sanoo Gröhn.
– Tavoitteenamme on, että lapset tutustuvat toiseen
kieleen – eivätkä he tietenkään voi välttyä siltä. Jo se, että kuulee toista
kieltä päivittäin, tekee paljon.
Aivan Degerby skolan vieressä toimii lisäksi yksityinen
päiväkoti The International Childcare and Education Centre (ICEC), joka tarjoaa
iltapäivisin kielisuihkuja englanniksi.
– Me olemme kolmikielinen kukkula pellolla, vitsailee Magnus
Ljungqvist.
Leikkiä ja oppia
Saga, Clara ja kaksi Vilmaa istuskelevat päiväkodin oleskelunurkassa. Kaikki
nelivuotiaita. Vastaus kysymykseen, mikä päiväkodissa on hauskinta, tulee
epäröimättä:
– Leikkiminen.
– Toistemme
kanssa, selventää toinen Vilmoista.
Kolme neljästä
tytöstä on kaksikielisiä, mutta kaikki voivat leikkiä kummallakin kielellä. Hauskinta
on leikkiä yhdessä hevosta.
Marika Gröhn
kertoo, että päiväkodissa opitaan leikin kautta.
– Haista tätä,
hän sanoo ojentaen viininpunaista kravattia.
Se lemuaa
hajuvedeltä.
– Tämä löytyi
aamulla yhdessä kirjeen kanssa. Merirosvo-Fabbe on taas ollut vauhdissa, sanoo Gröhn.
Hän selittää fiktiivisen
Fabbe-hahmon olevan tapa kannustaa lapsia oppimaan enemmän osallistavien
menetelmien avulla.
– Tällä kertaa
Fabben jälkiä seurataan luontoon. Degerbyn päiväkodille ja koululle on
erityistä luonnon käyttö kolmantena pedagogina. Lisäksi kirkko on
kävelyetäisyydellä ja kirjasto tässä samassa talossa, sanoo Gröhn.
Moderni museo
Kirkonkylän
huippumoderniin kirjastoon verrattuna Degerbyn sivukirjasto näyttää lähinnä
museolta. Lakattu puulattia natisee kodikkaasti ja lainatiskin yläpuolella on
laatikko, jossa on vanhanaikaisia lainakortteja. Hyllyjä tarkemmin
tarkastellessa huomaa kuitenkin kirjaston tarjoavan kaikkein viimeisintä lasten-
ja nuortenkirjallisuutta.
Degerbyn
sivukirjasto on avoinna torstaisin 8 – 11.45, kun lastenkirjastonhoitaja Sonja Petrell-Auvinen tai hänen
kollegansa Barbro Nystedt tulevat paikalle
kirkonkylän pääkirjastosta. Se kuuluu oppilaiden ja päiväkotilasten viikon
kohokohtiin.
– Aikaisemmin
kirjasto oli avoinna myös yhtenä iltana viikossa, mutta siitä luovuttiin
asiakkaiden puutteessa, sanoo Magnus Ljungqvist.
– Olimme
huolissamme, että se tarkoittaisi kirjaston lopun alkua. Mutta kirjasto
erikoistuikin lasten- ja nuorisokirjallisuuteen, ja suosio kasvoi. Tavallisena
torstaina lähes kaikki 160 koulu- ja päiväkotilasta käyvät kirjastossa, sanoo
Ljungqvist.
Kirjaston seinän
takana on veistosali, jossa työskentelee ryhmä neljäsluokkalaisia opettaja Cilla Törnblom-Backmanin valvovan
silmän alla. Elis ja Anton työstävät purjeveneitään.
Mikä on parasta Degerby
skolassa?
– Kaikki ovat
kilttejä. Joissakin kouluissa opettajat eivät uskalla puuttua, kun joku kiusaa,
mutta täällä kaikki opettajat uskaltavat tehdä sen, sanoo Anton.
– Tämä on hyvä koulu, täällä esimerkiksi heitetään pois
vähiten ruokaa kaikista kouluista, sanoo Elis.
Degerby skola saattoi viime keväänä nostaa salkoon
Vihreän lipun todisteena siitä, että koulu tekee aktiivista ja pitkäjänteistä
työtä kestävän kehityksen puolesta.
Pitkäjänteistä on myös kasvatus Degerbyn päiväkodissa ja Degerby
skolassa. Pyrkimyksenä on saumaton siirtymä päiväkodista kouluun. Degerby on
tässä suhteessa edelläkävijä.
– Saamme seurata lastemme kehitystä hyvin kauan, sanoo Gröhn.
– Joulujuhlissa näyttämöllä on ylpeästi esiintyviä
lapsia, joita on hoitanut polvenkorkuisesta asti. Varustaudun aina
nenäliinalla, se on niin liikuttavaa.
– Yläkouluun siirtymisen jälkeen heitä näkee harvemmin. Ehkä
hengailemassa ruokakaupan edustalla. Se ei ehkä ole aivan yhtä liikuttavaa, sanoo
Magnus Ljungqvist.
Lahjakkaita tyyppejä
Opettajakunnassa
ja päivähoitohenkilöstössä on useita enemmän tai vähemmän salattuja
lahjakkuuksia. Cilla Törnblom-Backman
taitaa kansantanssit. Marika Gröhn on tähtikokki, joka viihtyy parhaiten
kotikeittiössään.
Mikä on bravuurisi?
– Hirviragu.
Edeltäjänsä
tavoin Ljungqvist viihtyy lavalla ja esiintyy vuosittain Degerby-revyyssä. Hän
on myös monen muun opettajan tavoin hyvin kiinnostunut musiikista, mikä näkyy
koulun musiikkiopetuksessa. Erilaisia tapahtumissa ja juhlissa hänet voi
bongata hanuri sylissään.
– Isäni soitti hanuria
ja halusi aina minunkin aloittavan, mutta epäröin. Se on raskas ja hankala
instrumentti. Kuin olisi urut vatsalla. Kun isäni kuuroutui, hanurinsoitto
siirtyi minun hoidettavakseni. Isä on tietenkin iloinen, virnistää Ljungqvist.
TEKSTI & KUVA: Benjamin Lundin
Osa 1: Inkoon terveyskeskus: ”Pyrimme seuraamaan aikaamme ja kehittymään”
Osa 2: Tekninen johtaja: Leka vaihtui melaan
Osa 3: Inkoon kirjasto: Kirjat toivat savolaisen Inkooseen
Osa 4: Kotihoito: ”Olen Aina pitänyt vanhuksista”
Osa 5: Kuntouttava työtoimina: Yhdenkään inkoolaisen ei tarvitse olla toimettomana
Osa 6: Etsivät nuorisotyöntekijät: Kellarimonsterit inkoolaisnuorten puolesta
Osa 7: Naksulan päiväkoti: Kesä leikkien Naksulan vihreällä pihalla
Osa 8: Rakennusvalvontapäällikkö: Hän tuntee Inkoonsa
Osa 9: Vaahteramäki: Viihtyisä koti ikäihmisille
Osa 10: Kulttuuri- ja
kurssisuunnittelija Regina Ekblom: ”Haluan elää ikuisesti!”
Osa 11: Länsi-Uudenmaan maaseutuhallinto: Toimistötyötä peltoja ja lehmiä
Osa 12: Hallintoassistentit: Kunnan pyörittäjät